tag:blogger.com,1999:blog-1224706792703124415.post8158649037102159105..comments2023-04-15T19:07:23.054+03:00Comments on Valkoinen perhonen: Vauva-arkea ilman vauvaaJohannahttp://www.blogger.com/profile/14630441913203107773noreply@blogger.comBlogger7125tag:blogger.com,1999:blog-1224706792703124415.post-8618820065464094252012-12-02T23:14:12.282+02:002012-12-02T23:14:12.282+02:00Hei Hanna, kiitos sinulle kommentistasi. Otan osaa...Hei Hanna, kiitos sinulle kommentistasi. Otan osaa suruusi. Hieno ajattelutapa tuo minkä kerroit, että meillä tosiaan on hoivattavana meidän surumme. Johannahttps://www.blogger.com/profile/14630441913203107773noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1224706792703124415.post-27550674090012639082012-12-02T10:09:54.187+02:002012-12-02T10:09:54.187+02:00Menetin itsekkin tyttäreni, mutta silti minustakin...Menetin itsekkin tyttäreni, mutta silti minustakin tuntuu että vietän tavallaan vauva-arkea. Tuntuu että olen hukassa sen suhteen miten elämää pitäisi elää, kun entinen tyyli ei tunnu ollenkaan mielekkäältä. Olen ajatellut asian niin, että minulla ON jotain hoivattavaa: suuri suru. Olen tavallaan myös ylpeä surustani. Se on minun oma, se vaatii paljon, sen vuoksi minua täytyy kohdella erityisenä.Hannanoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1224706792703124415.post-38072936921948315422012-11-16T15:53:02.687+02:002012-11-16T15:53:02.687+02:00Lisättäkööt tuohon kirjotukseeni vielä se, että to...Lisättäkööt tuohon kirjotukseeni vielä se, että toivon että te rakkaat ja läheiset ihmiset, jotka tätä luette, tiedätte, että en ole koskaan vastentahtoisesti mitään tehnyt kanssanne. Tuon ulkopuolisuuden ja ahdistuneisuuden aiheuttaakin yleensä vieraat ihmiset ja puolitutut. Ne ihmiset, jotka katsovat minua tietämättä menetyksestäni ja ajattelevat että olen normaali kolmikymppinen nainen joka nauttii elämästä. Silloin ahdistun, koska haluaisin huutaa koko maailmalle että en ole! En ole enää se sama ihminen.Johannahttps://www.blogger.com/profile/14630441913203107773noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1224706792703124415.post-68428269483902716692012-11-16T13:08:12.850+02:002012-11-16T13:08:12.850+02:00Hei Minna. Niin, juuri tuo mitä sinä sanoit, on ni...Hei Minna. Niin, juuri tuo mitä sinä sanoit, on niin totta! On ulkopuolinen olo kun on jossain illanvietoissa, mutta samoin en tunne kuuluvani perheiden kanssa puistoon leikkimäänkään. Miten ristiriitaista. Iso halaus Minna sinulle ja miehellesi, teidän ei tarvitsekaan olla onnellinen muiden puolesta, varsinkaan tänään <3Johannahttps://www.blogger.com/profile/14630441913203107773noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1224706792703124415.post-39959564866591737662012-11-16T13:05:13.157+02:002012-11-16T13:05:13.157+02:00Kiitos Miilosa. Itse olen jotenkin yrittänyt hyväk...Kiitos Miilosa. Itse olen jotenkin yrittänyt hyväksyä tuon tunteen, en edes yritä päästä siitä eroon. Tämä on nyt minun elämäni, tällaisena ja näillä tunteilla.Johannahttps://www.blogger.com/profile/14630441913203107773noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1224706792703124415.post-563645532702970812012-11-16T12:09:25.205+02:002012-11-16T12:09:25.205+02:00En ole hetkeen lukenut vertaisblogeja, tänään tunt...En ole hetkeen lukenut vertaisblogeja, tänään tuntui olevan siihen oikea päivä. Ihana, että jaksat kirjoittaa. Tunnistan itseni jokaikisestä kirjoituksestasi. Ulkopuolisuus yllättää edelleen usein, myös muualla kuin illanvietoissa. En kuulu niiden joukkoon, jotka viettävät viikonloput juhlien, mutta en myöskään perheellisiin. Esikoisensa menettänyt on väliinputoaja, joka ei kuulu mihinkään. <br /><br />On ihana kuulla, että katkeruudelta on katkennut terävin kärki. Se helpottaa hieman myös omaa olotilaa. Ja tunne vaihtelee edelleen. Joinakin päivinä on helppo olla onnellinen muiden puolesta. Tänään ei.Minna Khttps://www.blogger.com/profile/00543099266201494931noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1224706792703124415.post-25678003706674021472012-11-16T08:55:58.237+02:002012-11-16T08:55:58.237+02:00Hei Johanna! Tosi tuttua minullekin tuo, mitä kirj...Hei Johanna! Tosi tuttua minullekin tuo, mitä kirjoitat. Lähinnä tuo ulkopuolisuuden tunne noissa viihteellä -tilanteissa. <br /><br />Mieheni on opiskelija ja muutama kuukausi tytön kuoleman jälkeen osallistuimme isoon opiskelijatapahtumaan. Ensin oli ihan mukavaa, mutta sitten mieleeni hiipi ajatus, etten kuulu tänne. Kaikki nämä nuoret, nämä opiskelijat, heillä on vielä elämä edessä. He ovat huolettomia. Eivät mieti sitä, mitä jos jää lapsettomaksi joskus tulevaisuudessa. Niin kuin minäkin olin joskus. Nyt tuntui, että olen jotain aivan muuta. Ja olin hemmetin kateellinen kaikille opiskelijoille heidän nuoruudestaan ja huolettomuudestaan.<br /><br />Vei aikansa ennen kuin pääsin tuosta tunteesta eroon.Miilosahttps://www.blogger.com/profile/06614798665919264095noreply@blogger.com