keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tyhjä mutta onnellinen

Ei ole huvittanut kirjoittaa. Tyhjä pää. Kaikki on ihan hyvin. Nimenomaan "ihan hyvin". Mitä sellaisesta sitten voisi kirjoittaa? Vaikka itse tykkäänkin lukea muista blogeista perusarkijuttuja, soseohjeita ja muuta tavallista, minusta ei ole niistä kirjoittamaan.

Poika, 7,5 kk, voi hyvin. Hän käyttää 74 vaatteita, istuu lattialla tuetta, nytkyttää konttausasennossa, peruuttaa mahallaan useita metrejä ja huutaa kun menee väärään suuntaan. Syö kaikkea mitä annetaan, pomppisi aina jos joku vaan pomputtaisi, nukkuu yöt hyvin, on selkeästi välillä tylsistynyt, on innostunut dublo legoista. Testaa äidin periksiantamattomuutta itkupotkuraivareilla, nauraa ja hymyilee herkästi, kitisee hampaitaan (paljon!), ei vieläkään kunnolla vierasta. Sairastaa juuri elämänsä ensimmäistä räkätautia, kuumeettomana onneksi. Hän on kaunis, rakas, suloinen.

Itselläni menee välillä oikein hyvin, välillä huonommin. Pitkän aikaa kotona oli kivaa, mutta naps vaan, sitten alkoi kesäaika. Kaikki pojan harrastukset ovat tauolla, joten juttuseuraa muista äideistä ei ole (tarpeeksi). Vettä sataa, joten lenkille ei pääse. Joo, valivali, onhan minulla maailman ihanin poika. Eikö se riitä? Ei näköjään. Koska yksinkertaisesti minua ei ole tehty neljän seinän sisällä kököttäväksi kotiäidiksi. Tällä hetkellä siis seinät kaatuu päälle. Olen kiukkuinen iltaisin. Kaipaan kerhoa, muskaria, treffejä ystävien ja muiden äitien kanssa. Toivon mukaan tilanne muuttuu, kunhan poika parantuu. Nyt on pitänyt ne vähätkin treffit perua pojan flunssan vuoksi. Ja miehen loma! Siihen on enää 2,5 viikkoa!

Tavallista arkea. Sellaista täällä elellään. Seinätkaatuupäälle -fiiliksestä huolimatta olemme onnellisia, koko perhe.

Blogi jää nyt määrittelemättömän pituiselle tauolle. En tiedä jatkanko kirjoittamista enää. Kiitos teille lukijoille ja hyvää elämän pituista matkaa kaikille!