maanantai 3. maaliskuuta 2014

Eihän tässä meinaa perässä pysyä...

Pojan kehityksessä siis.

Viikonloppuna nimittäin äippä ja iskä oli aikas tohkeissaan. Poika käänty eka kertaa täysin itse selältä mahalleen! Eikä ollut sattumaa, sama toistui monta kertaa päivän aikana. Nyttemmin kääntymisintoilu on pojulla vähän laantunut, mutta jos sopiva houkutin löytyy, kiepsahdus tapahtuu. Hurraa! Ihan oikeasti en meinannut housuissani viikonloppuna pysyä, niin innoissaan olin tästä edistysaskeleesta. Poika taitaa olla aika hätäistä sorttia. Nyt odotan innolla (okei, ja vähän kauhulla) millon aletaan liikkumaan. Parina päivänä mahalla ollessaan peppu on alkanut jo nousta kunnolla ylös ja jalat tekevät ryömimisliikkeitä. Kädet pitäisi vielä saada yhteistyöhön, niin eteenpäin mentäisiin ja lujaa. Hui!

Alaikenessä pilkottaa todentotta kaksi hammasta. Hieman ne jo tuntuukin sormelle, mutta ties miten kauan puhkeamisessa vielä menee. Yöt ovat välillä ihan hulabaloota, mm. eilen nousin nostamaan tuttia vajaan puolen tunnin välein puoli kolmeen saakka. Siitä eteenpäin olin niin sippi, että en kuullut kuullut mitään itkuja, vaikkakin miehen mukaan niitä tuli vielä muutama. Tuli vain mieleen, että pitäisi ehkä käydä tarkistuttamassa pojan korvatkin, ettei yöininät johdukin korvatulehduksesta. Toisaalta päiväunet menee hyvin, ja päivisin viihdytään lattialla. Luulisi korvien vaivaavan myös päivällä jos kyse olisi tulehduksesta? Hampaiden tuloon liittyvistä oireista pojalla on taas oikeastaan kaikki...

Enää viikko niin poika on 4kk! Tänään annoin pojalle eka satsin itsetehtyä maissivelliä. Tai no, se oli vasta kokeiluerä joten maitoa oli 90ml ja velliä 30 ml. Kasvatetaan vellin määrää tässä pikkuhiljaa. Päätin myös että viikonloppuna maistetaan eka kertaa sosetta. Bataatilla aloitetaan. Jännittävää!!

Hämmentävää, miten nopeasti kehitystä on alkanut tapahtumaan. Tuntuu, että viimeisen parin viikon aikana poika on muuttunut ihan silmissä. Kasvanut, oppinut uusia taitoja, alkanut valvomaan yhä enemmän ja seurustelemaan entistä paremmin. Olen niin kovin kiintynyt poikaan, tottakai, ja sen vuoksi pelottaakin välillä. Kätkytkuoleman riski on edelleen olemassa ja ajoittain tuo pelko nousee pintaan. En vain voi menettää tätä pientä miestä. En voi. Hän on niin rakas, että sitä on vaikea kuvailla sanoin.

Koska kuolema välkkyy aina välillä mielessä mustana peikkona, myös tytär on ollut paljon mielessä. Yksi ilta en vain voinut estää itkunpurkausta tulemasta, kun tajusin että meillä pitäisi olla lähes kaksivuotias tyttö täällä. Kaksivuotias!!! Ikävä on aivan valtava edelleen, ja olen huomannut että yritän suojella itseäni niin etten päästä tyttöä ja ikävää liiaksi mieleeni. Surullista. Mutta pojan takia minun täytyy elää tässä hetkessä. Pelkään, että tämä suurella työllä rakennettu hyvä, mutta edelleen niin kovin hauras arkielämä hajoaa pirstaleiksi, jos liikaa ajaudun ikävään ja suruun. Niiden aika oli ja meni, enkä usko niihin tunteisiin palaamisen olevan järkevää tällä hetkellä. Se ei vaan kannata. Vaikeita asioita, pitää jossain vaiheessa kirjoittaa tästä aiheesta lisää...

6 kommenttia:

  1. Oi ihanaa, teillä osataan jo hienosti kääntyä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nopsaa kyllä poika kehittyy. Hurjaa ja ihanaa <3

      Poista
  2. Ihanaa, että pikkuinen osaa jo kääntyä ja kyllä se siitä pikku hiljaa lähtee liikkumaan enemmän ja enemmän :) Nauti vielä tästä ajasta, kun pysyy vielä vähän paikoillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla ja kauhulla odottelen millainen vilpertti tuosta tulee ;) kova kiire tuntuu olevan, heh.

      Poista
  3. Voimia teidän perheelle <3
    Mä en edes tiedä miten pystyisin oleen jos tulisi uusi lapsi.. Poikamme oli luonamme 7 viikkoa ja neljä päivää, sinä aikana tapahtui kaikkea ja sanoin tuhansia asioita pojalleni. Jos tulisi uusi lapsi, voisiko hänelle olla "samanlainen" kuin esikoiselle? Voiko hänet ottaa syliin ja pusutella ja sanoa rakastavansa, kuten tein esikoiselle, tuhat kertaa päivässä?
    Tulisinko valvomaan monta kuukautta koska pelkään että menettäisin hänetkin? En vaan pysty enää menettämään toista lasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Välillä pelottaa kovasti, mutta kyllä onneksi luottamuskin on alkanut heräämään elämää kohtaan. Ei sitä muuten pystyisi elämään, jos ei luottaisi. Joka hetkestä olen kiitollinen <3

      Poista