tiistai 29. huhtikuuta 2014

Toukokuu

Toukokuu on jo ovella. Ristiriitaisin tuntein olen sitä jälleen ottamassa vastaan. Toisaalta onnellisena, toisaalta haikean surullisena. Toukokuussa on minun syntymäpäivä, pojan puolivuotispäivä (ei voi olla niin iso poika jo!) ja tyttären 2-vuotispäivä. Kaksi vuotta. Minun pikkutyttö olisi jo 2 vuotta.

Toukokuun tulon myötä tytär on ollut paljon mielessä. Huomaan, että en päästä häntä liiaksi mieleen, pelkään mitä tapahtuisi. Pojan vuoksi minun pitää elää tätä hetkeä. Hän on liian pieni vielä katsomaan äidin surua kun ei ymmärrä miksi äiti itkee.

Mutta siellä mielen sopukoissa tuo kahden vuoden takainen jälleen kummittelee. Jälleen, niinkuin viimekin vuonna, kevään ja kesän tuoksut, auringon kirkkaus, heräävä luonto, tuovat tytön kuoleman iholle. Hämmentävää kuitenkin on, että yksityiskohtia kahden vuoden takaisesta en juurikaan muista. Ehkä siksi, että olen yrittänyt olla ajattelematta niitä. Ihan kuin kesästä 2012 alkaisi uusi elämä, ja sitä ennen tapahtunut on mielessä vain usvaisena, hämäränä mielikuvana, välähdyksinä siitä mitä tapahtui. Ihan kuin muistelisin tuota toukokuuta ulkopuolisen silmin. Eikait se minulle tapahtunut? Eikait minun tyttäreni...? Olenko minä seisonut tyttäreni haudalla? Silittänyt hänen jääkylmää poskeaan sairaalan kappelissa? Minä? En tarkoita etteikö tytär olisi edelleen joka päivä mielessä, kyllä hän on, mutta en minä noita konkreettisia muistoja kyllä juurikaan kaivele. Siksi en aina meinaa ymmärtää, että kyllä se minä olen joka on kokenut kaiken tuon.

Nyt kun kaksi vuotta on kohta mennyt siitä kun synnytin ja hautasin tyttäreni, voin sanoa että en ole sama ihminen kuin ennen vuotta 2012. Jotain on muuttunut, jokin on erilailla. Toisaalta en edes kaipaa tuota vanhaa minää. Tai vanhaa elämää. Olen hyväksynyt sen, että minun elämäni kulki tällaista polkua ja minun perheeni on ja tulee aina olemaan tällainen; yksi lapsistani on enkeli. Kaunis, rakas enkeli.

5 kommenttia:

  1. Johanna, tuota asiaa ei voi kauniimmin sanoa.

    VastaaPoista
  2. Samat fiilikset mullakin. Halit <3

    Paitsi, että minä kyllä kaipaan entistä minääni - sellaista jolla asiat sujuivat hyvin ja helposti. Kunpa jaksaisin enemmän, unelmoisin enemmän...
    Onneksi sentään kuitenkin elän tässä hetkessä :)

    t. Kisu

    VastaaPoista