Eihän tästä blogin päivittelystä ole tullut mitään. Kuten näköjään muissakin blogiperheissä, meilläkin sairastetaan. Poika oli mahataudissa. Jo toinen mahatauti pienen 5 kuukautisen elämän aikana! Onneksi kuitenkin kyse oli pääasiassa ripulista, oksennus lensi iloisesti kaaressa vain kahdesti kun oltiin syöty sosetta. Voin sanoa, että eipä ole tullut pestyä näin paljon pyykkiä ikinä! Nimittäin aina kun tuli (vesi) ripuli, meni vaatteet sekä lakanat/leikkialusta/sitteri pyykkiin. Voi elämä tuota kakkarumbaa! Käytiin yhdesti yksityisellä ja yhdesti lähetteellä sairaalassa näytillä mutta lievästä kuivumasta huolimatta päästiin aina takas kotiin. Poikakun oli niin iloinen ja vaan hurmaili lääkäreitä sekä hoitajia hymyllään. Reipas poika.
Noh, äippä on tämän kaiken seurauksena VÄHÄN väsy (lievä ilmaus). Nyt masu on pojalla jo suht kunnossa, mutta ilmeisesti on vielä pikkusen toipilas kun syli ois paras paikka. Maito onneksi taas maistuu, mutta soseet ei millään. Mikä avuksi? Onko lukijoissa ketään joka voisi auttaa? Miten päästään takaisin ruokailurytmiin? Olen nyt sitkeästi tarjonnut lounas ja välipala-aikaan soseita. Jos ei maistu, en tuputa. Eilen lauloin täällä hallelujaa kun sain kaksi lusikallista mustikkaa alas :D.
Niin, poika on jo 5kk. Oma ajatus väkisin alkaa harhailemaan tulevaisuuteen. Kohta loppuu äitiysloma, mitä sitten tapahtuu? Hoitovapaa alkaisi joskus lokakuussa, koska syys-lokakuussa pidän vielä vuosiloman töistä. Mies pitää samaan aikaan isäkuukauden. Mutta kysymys kuuluukin, jäänkö sen jälkeen vielä kotiin? Alanko etsimään töitä? Pitäisikö alkaa opiskelemaan? Etsimmekö pojalle hoitopaikkaa? Äääh, en tiedä!
Voin ihan rehellisesti myöntää, että kaipaan työelämää. Ihanteellinen tilanne olisi saada osa-aikainen työ esimerkiksi ensi vuoden alusta, jolloin poikakin olisi vain lyhyttä päivää hoidossa. Toinen hyvin potentiaalinen vaihtoehto olisi opiskelu ansiosidonnaisella. Pitäisi ottaa selvää, miten ko.järjestely toimii. Valitettavat faktat kuitenkin on että 1. Puolitoista vuotta kotona on ihan max aika kotiäitiyttä ennenkuin seinät kaatuu päälle 2. Meillä ei ole varaa olla montaa kuukautta hoitovapaalla.
Olen nyt rohkeasti suostunut myöntämään oman vajavaisuuteni äitinä. (Nyt joku supermama varmaan kivittää mut). Poika on ihanimmista ihanin, mutta kotielämä tökkii. Kaipaan aivotyötä, aikuisten seuraa, kaipaan itseni toteuttamista ja itseni haastamista. Jo tytön odotuksen aikana olin varma etten jaksa olla kotona paljoa yli vuotta. Nyt huomaan, että vaikka tytön kuoleman johdosta elämän prioriteetit ovat menneet uusiksi (perhe tulee AINA ensin), kaipaan kotielämän rinnalle muutakin. Olen kuitenkin armahtanut itseni. Se ei tee minusta huonoa äitiä. Se tekee minusta MINUT.
Toivottavasti pikkuinen paranee pian ja ruokakin alkaa maistumaan<3
VastaaPoistaMeillä oli kanssa jossain vaiheessa sitä, että soseita ei suostuttu syömään. Yritin vaan antaa ja jos ei kelvannut niin uusi yritys sitten seuraavalla aterialla. Tuntuu olevan tuollaisia kausia...
Kiitos <3 eiköhän täällä olla paranemaan päin.
PoistaPitää vaan sitkeästi yrittää tarjota ruokaa, eiköhän se vielä joskus uppoa :).
Meillä oli flunssan aikaan sellainen yli viikon kestänyt kausi, jolloin syötiin se 2 lusikallista, jonka jälkeen suu meni visusti kiinni. Meillä toki syödään soseita nyt niin paljon muutenkin, että toi 2 lusikallista ei ollut vielä mitään, ihan hitunen normaalista annoksesta ja sekös mua huolestutti. Se meni vaan ajan kanssa ohi, mitkään maanittelut tai houkuttelut eivät avanneet suuta. Pidin ateriarytmistä kuitenkin kiinni ja ainakaan meillä Poitsu ei ollut sen nälkäisempi yhtään aiemmin tms. Toivottavasti alkaa teilläkin sujumaan!
VastaaPoistaMä olen miettinyt ihan samaa kuin sinä. Haluaisin töihin, koska seinät kaatuu kyllä päälle, jos täällä kotona vielä pitkään kykin. Myös sama asia kuin teillä, raha, pistäisi töihin paluulle vauhtia. Mutta toisaalta mulla on ylimääräinen haaste siinä, ettei mulla ole vanhaa työpaikkaa. Pitäisi siis aloittaa työnhaku. Huh huh, aika vaan menee ja päätöksiä pitäisi tehdä... Hoitovapaalle tässä on nyt aluksi jäätävä, katsotaan sitten...
Ei mullakaan ole näillä näkymin vanhaa työpaikkaa. Taitaa se pesti loppua tuohon vuosilomaan. Toisaalta se on ok, antaa vapauksia miettiä, että mitä sitä OIKEASTI haluaisi tehdä. Tässä vaan tajusin, että eipä tässä oo enää ku puolisen vuotta niin hoitovapaa alkaa! Pitänee siis alkaa kiireesti miettimään. Todnäk minäkin joudun alkuun jäämään hoitovapaalle. Tuon rahapuolen vuoksi se ansiosidonnaisella opiskelu voisi olla hyvä ja kiinnostava vaihtoehto työlle, ansiosidonnainen on kuitenkin NIIIIN paljon enemmän kuin se hoitovapaan muutama satku ;)
PoistaEiköhän tuo ruokapuoli taas joskus palaudu, tänään meni jo 2 lusikallista kukkakaalta ;D.
Asioilla on tapana lutviutua, ihana ettet soimaa itseäsi siitä, että kaipaat töihin. Kuten sanoit, se tekee sinusta sinut ja juuri sen äidin poikasi tarvitsee.
VastaaPoistaMutta miksi jäät hoitovapaalle jos pestisi päättyy vuosilomaan? Mikset jää työttömäksi, jolloin saisit ansiosidonnaista? :) Näin minä tekisin, sillä onhan rahallinen korvaus aivan eri luokkaa.
Aurinkoista kevättä!
-Tilliäinen