keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Mielensäpahoittaja

Olotila on ollut oudon jämähtänyt. Tuntuu että on hirveästi kiirettä töissä ja vapaa-ajalla, aika vierii eteenpäin, mutta minä pysyn paikallani. En oikein osaa sanallistaa tuota tunnetta. Tuntuu ehkä siltä että katson elämääni ulkopuolisena. Välillä suren, välille iloitsen, välillä jopa nautin, mutta en tee mitään niitä täysillä. En ole kokonainen. Sitten viikonlopun, kun viimeksi kirjoitin, ei ole ollut pahoja alamäkiä. Ei kyllä ylämäkiäkään. Tai jos muutama loiva ylämäki on ollut, olen aika äkkiä tipahtanut takaisin maanpinnalle sieltä jostain. Pääasiassa olen vain. Odotan. En tiedä mitä. Ehkä kevättä.

Pahoitan mieleni nykyään hirveän helposti. Jännä juttu sinänsä, koska ennen tyttären kuolemaa en pahastunut pienistä. Olin itseasiassa aika kärkäs sanomaan omat mielipiteeni, olivatpa ne hyviä tai pahoja, enkä välittänyt muiden kärkkäistä kommenteista. Nykyään olen hiljaa jos pahoitan mieleni. Läheiset sen huomaavat, ja ehkäpä haluankin että he huomaavat. Tänään pahoitin mieleni, kun eräs läheiseni kertoi olevansa matkalla tyttäreni syntymäpäivänä ensi keväänä. Olisin halunnut, että olemme silloin kaikki yhdessä. Pahoitan myös mieleni, jos minuun ei oteta yhteyttä ja kysytä kuulumisia, tai jos mielestäni huomionarvoisia tekemisiäni, olivatpa ne vapaa-ajalla tai töissä, ei huomata. Pahoitan mieleni ainakin kerran päivässä, vähintään. Aina kuitenkin kun jälkikäteen ajattelen näitä hetkiä, huomaan että loppujen lopuksi kukaan ei ole sanonut tai tehnyt mitään väärää. Ei ainakaan mitään sellaista, mistä voisin pahoittaa mieleni. Eikä kenenkään tulisikaan varoa sanojaan tai tekojaan. Olen itse vaan niin hirveän herkkä ja tulkitsen asioita ehkä liikaa rivien välistä. Voi kun saisin itsetuntoni ja itsevarmuuteni takaisin. Olen oikeastaan aika täysin eri ihminen kuin ennen.

6 kommenttia:

  1. Tunnistan tuon herkkyyden, itsehän otan kauhean helposti asiat henkilökohtaisesti. Olen kuitenkin ajatellut, että sellainen olen vaikka itsevarmuutta kovasti onkin. Ymmärrän sen, että joskus se liiallinen herkkyys on raskasta mutta olen kiitollinen siitä, että sen myötä uskoisin tulevan myös paljon tunteellisuutta ja empatiaa. Minusta sinulla on suureen suruun suhteutettuna paljon itsevarmuutta, en koe herkkyyden olevan sen vastakohta. Ihailen myös suurta sydäntäsi mikä näissäkin kirjoituksissa näkyy vahvasti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Lara <3 lämmittipä mieltä tämä kommentti.

    VastaaPoista
  3. Saat pahoittaa mielesi. Saat tuntea juuri sellaisia tunteita kuin mitä tunnet. Ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, olet vain sellainen kuin tällä hetkellä olet. Sureva äiti, jonka elämä on muuttunut lapsen kuoleman myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3 tämä vaatii vain aika paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä ystäviltä ja perheeltä. En halua että kukaan alkaa käyttäytymään toisin ja varomaan, mutta ymmärrystä toivon.

      Poista

  4. Hei taas!

    Kuulostaa niin tutulta. Näköjään tässä surussa on niin erivaiheita. Itsekkin olen ollut todella herkkä pahoittamaan mieleni ja olen kun pesusieni kerämään kaikki negatiiviset asiat itseeni ja jopa oikein etsimällä etsin ihmisten sanomisesta sen negatiivisen asian ja ajattelen että mitähän se nyt tuolla tarkoitti...

    Itse nyt kapinoin tätä joulua vastaan, jotenkin olen niin katkera. En laittanut edes joulukortin korttia. Joo ehkä kuulostaa lapselliselta mutta jotenkin nyt on vaan taas tällänen vaihe. En ole laittanut kotia juuri yhtään jouluksi. Ei tämä maailma nyt varmasti tähän kaadu jos yhden joulun jätän viettämättä,ja sitä paitsi meidän maailma kaatui jo.
    Todellakin nyt on tämä katkeruus vaihe tullu aikamoisella vaihdilla esille ja sen kyllä huomaan joka päivä. Kovasti töitä tehdään sen eteen että, ei nyt jämähtäs tähän katkeruuteen.

    Mutta kaikesta huolimatta sinulle haluan toivottaa rauhaisaa Joulun Odotusta. Tiedän että se tulee olemaan varmasti raskasta mutta ehkä jonakin päivänä tai jonakin Jouluna meidän on hyvä olla.
    halauksia ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Eveliina. Ei tarvitsekaan laittaa joulua, todellakaan elämä ei siihen kaadu. Parempi mennä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä, eikä sen mukaan miten PITÄISI toimia. Minä olen kans vain vähän laittanut joulua, en paljoa. En jaksa. Ehkä haluaisin, mutta en jaksa. Halauksia sinullekin <3

      Poista