Kävin tällä viikolla lääkärissä yksityisellä. Päätin jo syksyllä että jossain vaiheessa tutkitutan kohtuni, jotta tiedän että kaikki on kunnossa. Ihan oman mielenrauhan vuoksi. Kaikki oli kunnossa, onneksi. Kohdun paksuus oli hyvä jopa sektioarven kohdalta. Lääkäri sanoi, että tulevissa mahdollisissa raskauksissa pääsen tarkkaan seurantaan. En niinkään sektioarven vuoksi, vaan b-streptokokin vuoksi. Lääkäri suhtautui todella vakavasti tuohon b-streptokokkiin. Vähän ehkä jopa hätkähdin hänen reaktiotaan. Tarkoittaako se, että jatkossakin vauvalla on tavallista suurempi vaara saada sepsis? Tarkoittaako se sitä että minun pitää ihan oikeasti pelätä että sama juttu tapahtuu uudelleen? Onko minussa oleva strepto jotenkin epätavallisen ärhäkkä? Kukaan ei osaa näihin kysymyksiin vastata. B-Streptokokki on siitäkin hankala, että sitä ei kuulemma voi seurata, onko se päässyt kohtuun ja aiheuttanut infektion. Sitten vasta kun minulle tulisi tulehduksen merkkejä, meitä voitaisiin hoitaa. Mutta olisiko se taas liian myöhäistä?
En oikein tiedä mitä minun pitäisi tästä ajatella. Tämä uhka ei poistu koskaan. Ei auta, vaikka odottaisimme vuoden tai enemmän, tämä uhka on silti olemassa. Hemmetin b-streptokokki. Juuri tuon uhan pysyvyyden vuoksi ajattelen, että en voi sitä pelätä. Jos vielä joku päivä haluan yrittää saada perheenlisäystä, pelko on vain työnnettävä nurkkaan ja toivo kaivettava esiin. Mutta miten se onnistuu?
Tällainen asia aiheuttaa väkisinkin sellaisen tunteen, että minussa on vikaa. Olen viallinen ja huono, koska minussa majailee tuo vaarallinen bakteeri. Sen vuoksi jouduin hautaamaan lapseni ja tulevaisuudestakaan ei voi tietää. Koskaan en sitä kehostani saa häädettyä pois. Pitäisi vain oppia elämään sen kanssa.
Käyt varmasti säännöllisesti tarkistuttamassa tilanteet. Minulta löytyi raskausaikana tuo sama pöpö ja siihen meni kuuri. Jos toinenkin. Se nimittäin uusi aina välillä. Ja synnytykseen antibiootit. Todella hyvin sitä kyllä seurasivat.
VastaaPoistaMinulle silloin kerrottiin, että se on ihan normaali bakteeri. Joillakin se vain ottaa vallan...
Jos vielä raskaaksi tule, koita luottaa siihen ett pahin ei tapahdu.. Voimia pekojen keskelle..
Sehän nimenomaan uusi aina. Periaatteessa tiedän että saisin hyvää seurantaa, mutta jos tämä onkin jokin superärhäkkä bakteerin alalaji (jopa tällaista vilauttelivat silloin jälkikeskustelussa), voi olla että siihen ei pure mikään jos menee sepsikseen saakka. Tiedän toki että todennäköisyydet on nyt kuitenkin minun puolellani, eli että ei tällaista toistamiseen tapahdu. Mutta kun elämästä ei voi tietää...
VastaaPoistaMoi!
VastaaPoistaPitkästä aikaa kirjottelen... Voin sanoo että aika on hurahtanut aikalailla. Olen nyt siis aloittanut ihan koko päivä työn. Ja kyllä tietää aloittaneensa, ihan puhki poikki :) ja kun teen vielä kolmevuoro työtä niin kyllä tuntuu että kotona ei kerkiä ollakkaan. Mielessäni kyllä olet ollut, mietin kun itselläni on huono päivä ja kun suru ottaa vallan niin kaipaan juuri silloin sinua... Ajattelen että mitenkähän sinä siellä jossakin jaksat ja mitä sinä sanoisit nyt minulle kun tuntuu että mikään ei tunnu miltään.
Se hyvä että kävit lääkärissä, jos se siis auttaa sinua. Kun itse kävin niin kyllä se helpotti, no ainakin hetkeksi. Pelko siitä että voisi tämä kamaluus uusia on tietysti aina mielessä ja varmasti tulee olemaan... Täällä elämme jännittäviä hetkiä kun annoimme luvan että uusi vauva saa tulla jos on tullakseen... se on myös pelottavaa. Meiltä kysytään että nytkö olette jo valmiita? Ei meidän esikoisemme sijaa kukaan ole viemässä, eikä kukaan korvaa häntä, mutta kyllä se vaan lohtua toisi niin kovin. Varmasti toiset ajattelevat että nyt heillä on pakonomainen tarve saada se terve, elävä lapsi, no varmasti sitäkin. Mutta uskon siihen että olemme valmiita. Elämästähän ei voi koskaan tietää... Se on kyllä tullu opituksi.
Mutta tähän suruun. Se ihmeellistä kyllä, on muuttanut muotoaan. Ei enää jatkuvaa itkua kun ajattelen poikaamme. Vaan nyt enemmänkin olen ollut kiitollinen niille ihmisille jotka meitä on auttanut tämän vaikean ajan kanssa. Heitä kun mietin niin ihan kyynel vierähtää poskelle.
Huomaan että ajoittain se katkeruuskin vielä siellä nostattaa päätään, varsikin kun nyt ympärille on syntynyt paljon lapsia.
Töissä kohtaan ihmisiä jotka muistavat minun odotaneen lasta viimme kevään, toiset ihmettelevät että miksi nyt olen jo töissä. ja kävi niinkin että yksi ihminen kysyin hyvin ikään sävyyn että mitenkä voit jättää niin pienen lapsen kotiin ja tulla jo töihin, jopa nautin siitä kun pääsin hänelle sanomaan että kuule poikani on hyvässä hoidossa tuolla yläkerrassa, herran luona. Sen jälkeen en ole kyseistä ihmistä nähnyt eikä hän sanonut mitään. Ensi maanantaina työpaikalleni tulee pieniä vauvoja koska siellä järjestetään vanhuksille sellainen virike päivä se jännittää minua kovin koska tiedän vauvojen olevan juuri sen ikäisiä minkäikäinen poikamme olisi nyt, pelkään että mitenkä itse suhtaudun siihen. Kait se on vaan kohdattava!
Mutta oiken hyvää alkavaa vuotta teille sinne! Olet mielessäni tässä kiireisessä arjessa. ja olen yhteyksissä aina kun kerkiän. Hyvää tulevaa ystävänpäivää myös!
<3 <3 <3
Hei eveliina, ihanaa kuulla sinusta. Olen myös monesti miettinyt mitä sinulle kuuluu. Minun fiilikset ovat aika samanlaisia kuin sinulla. Välillä ihan pelottaa tämä ajoittainen elämän normaalius. Yksikin ilta itkin miehelleni, että emmehän unohda esikoista kun koko ajan ei ole suru päällä. Vaikeaa on se syvä suru, mutta vaikeita on myös suruttomat hetket.
PoistaTosi mukavaa kuulla kuulumisiasi. Eikä kannata kuunnella muita siinä, mitä he ajattelevat toisen lapsen yrittämisestä. Vain itse tietää, milloin on valmis <3 Halaus sinne, missä oletkin ja voimia arkeen.
Hyvä juttu että kohdussa kaikki näyttäisi olevan hyvin :)
VastaaPoistaEn tiedä juuri mitään riskeistä liittyen b-streptokokkiin (enkä sattuneista syistä ajatellut ottaa selvää...), joten siihen en osaa sanoa oikeen mitään.
Mutta tuosta pelon sivuun työntämisessä oman kokemukseni mukaan voi jossain määrin onnistua. Itse kai ensi sijaiseksi siksi, etten ollut & ole valmis luopumaan lapsitoiveestani esikoisen menettämisen jälkeen - totesin, ettei vaan ole muita vaihtoehtoja jos pienen sisaruksen toivon saavani. Uudesta raskaudesta on toisinaan vaikea iloita samalla tavalla kuin ensimmäisestä, mutta toisaalta taas toivo että kaikki voi mennä hyvin on valtava. Ja kaikesta surusta huolimatta rakastan jo hurjasti tätäkin toista pientä, eikä se varmasti ole esikoiselta pois.
Haleja sinulle.
Kiitos kommentistasi Kisu <3 olen ajatellut juuri samoin... jos haluan vielä lisää lapsia, ei auta kuin uskaltaa yrittää.
Poista