lauantai 27. lokakuuta 2012

B-streptokokki

Tyttäremme oli synnynnäisesti terve, minun ja mieheni silmissä täydellinen.
Tummatukkainen, pieni, kaunis pulleaposkinen tyttö. Suunniteltu, odotettu, rakastettu.

Hän kuoli b-streptokokin aiheuttamaan sepsikseen eli verenmyrkytykseen. Lääkärit ovat myöntäneet meille, että virhe synnytyksen aikaisessa hoidossani johti tyttäremme kuolemaan. Hoitovirheen määrittely on kuitenkin Valviran tehtävä, joten vielä en voi sitä kuolinsyyksi sanoa.

B-streptokokki on suhteellisen yleinen, ns. "normaali" bakteeri naisen elimistössä. 15-30% naisista kantaa sitä elimistössään, osa tietämättään. Niinkuin minäkin. Hoito on hyvin yksinkertainen. Antibiootti. On olemassa kansalliset suositukset, milloin synnytyksen aikana antibiootti tulee antaa. Esimerkiksi silloin, kun synnytyksen aikana äidillä nousee kuume, joka on 38 tai yli. Minulla kuume oli 38,1. En silti saanut antibioottia. Loput on arvattavissa.

Kuume merkitsi sitä, että bakteeri oli lehahtanut tulehdukseksi. Kaikilla b-streptokokin kantajilla bakteeri ei aiheuta tulehdusta. Vauva puolestaan voi saada infektion synnytyskanavasta. Vaikka meidän pienokainen syntyi kiireellisellä sektiolla, tulehdus oli ehtinyt levitä kohtuun. Lääkäreiden mukaan on hyvin todennäköistä, että jos olisin saanut antibiootin kuumeen noustessa, vauva olisi selvinnyt. Tulehdusarvoni oli normaalit kuumeen noustessa, joka kertoo siitä, että tuossa vaiheessa tulehdus ei ollut vielä voimakas. Myös tilastot puhuvat asian puolesta. Vuosittain vain 1-2 vauvaa kuolee b-streptokokkiverenmyrkytykseen. Järki ei voi sitä selittää, miten tyttäreni voi kuulua tuohon tilastoon vuonna 2012.

Tavoitteenani ei missään nimessä ole äitien pelottelu. Toivon vain, että asia olisi paremmin tiedossa, jotta äidit itsekin tarpeen tullen osaavat vaatia oikeanlaista hoitoa. Tiedän, että meidän tulisi luottaa lääkäreihin, mutta tapaukseni osoittaa, että joskus asianmukainen hoito jää saamatta. Valitettavasti olen myös kuullut tapauksista, joissa b-streptokokki on tiedossa, mutta silti äiti joutuu itse vaatimaan antibiootin. Koen, että velvollisuuteni on kertoa asiasta. Kenellekään ei tulisi käydä näin.

Tänä aamuna olo on ollut vaikea. Ei ole reilua, että minä huolehdin siitä, hukkuvatko haudalla olevat pienet esineet lumipeitteeseen ja löydämmekö ne vielä lumen alta, kun jotkut äidit huolehtivat itse vauvasta.

8 kommenttia:

  1. Olen suunnattoman pahoillani teidän menetyksestä. <3 Itselläni havaittiin tuo b-streptokokki eilen ja nyt synnyttäminen pelottaa valtavasti! Laskettuun aikaan on vajaa kolme viikkoa ja tänään viimeksi soitin äitiyspolille että saanhan sitten varmasti sen antibiootin ennenkuin lapsi syntyy.

    VastaaPoista
  2. Ja on kyllä ihan totta, että vaikka asia on suht yleinen niin kertaakaan siitä en ole aiemmin kuullut. Äärimmäisen tärkeä asia kuitenkin kyseessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Muistathan, että vauvan kuolema strepton takia on äärimmäisen harvinaista. Suosittelisin myös, että sovitte miehesi kanssa että jompi kumpi muistuttaa antibiootista kätilöitä vielä kun saavutte sairaalaan synnyttämään. Eräs läheiseni oli itse joutunut muistuttamaan antibiootista, vaikka strepto olikin tiedossa. Joskus kiireessä tms. asia voi unohtua hoitajilta. Uskon kuitenkin että kaikki menee kohdallasi hyvin, kun strepto on tiedossa. Toivottavasti pystyt nauttimaankin loppuraskaudesta, etukäteen murehtiminen ei kuitenkaan hyödytä mitään <3 Halauksia ja voimia sinulle loppuodotukseen.

      Poista
  3. Yritän pitää mielessä että nuo tapaukset ovat harvinaisia. Tätä vauvaa on vaan odotettu ja rakastettu jo niin monta vuotta että kaikki asiat jotka voi mennä pieleen pyörii mielessä.
    Kovasti onnea sinulle uuteen odotukseen. <3 Jään seuraamaan blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä huolesi, ja meidän tapaus ei varmasti ainakaan rauhoita. Voimia ja onnea sinullekin loppuodotukseen <3

      Poista
  4. Osanottoni Tyttärenne puolesta. Oma poikani sai strepton pitkittyneen ponnistusvaiheen aikana. Strepto oli ollut positiivinen muutama kuukausi ennen pojan syntymää. Tieto ei vaan ollut tullut minulle asti ja sain tietää asiasta vasta synnytyssalissa. Poika sai sepsiksen ja oli hoidossa pienten lasten teholla 7vrk. Ehdottomasti on tärkeää puhua asiasta ja lisätä näin odottavien äitien tietoisuutta asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onneksi lapsesi selvisi. Asiasta tosiaan tiedetään liian vähän äitien keskuudessa ja valitettavasti tuntuu että usein b-streptoa vähätellään, vaikka se onkin vaarallinen...

      Poista
  5. Osanotto pienokaisen menehtymisestä :(

    Itselläni on myös ollut strepto positiivinen, strepton aiheuttama infektio oli suurin epäilys ennenaikaiselle esikoityttömme syntymälle. RV 33+5 syntyi.
    Sain kaikki asianmukaiset hoidot jo ennen synnytystä (jouduin sairaalaan 33+3 lapsiveden menon vuoksi). Näytekin otettiin vasta tuolloin kun lapsivedet meni.
    Tyttömme voi hyvin.

    Vasta lähipäivinä olen alkanut tutkia mikä streptokokki oikeasti on ja mitä se voi oikeasti aiheuttaa, minäkään en ole ollut tietoinen tästä kuinka vakava se on. Minä en olisi hoksannut pyytää mitään antibiootteja tms hoitoja itse.

    Odotan nyt toista lasta pelonsekaisin tuntein... entä jos...


    VastaaPoista