Sektiosta

Mietin pitkään uskallanko kirjoittaa tänne sektiotoiveestani. Suomi kun on täynnä alatiesynnytyksen hehkuttajia ja samalla suunnitellun sektion lyttääjiä. Kirjoitanpa kuitenkin, toiveenani että lukijat edes yrittävät ymmärtää näkökulmaani.

Fakta on, että b-streptokokki on vaarallinen bakteeri. Toinen fakta on, että vauva on suhteellisen turvassa siltä niin kauan kuin lapsivedet eivät mene/kalvot puhkea. Kolmas, vieläkin tärkeämpi fakta on, että en selviä, jos tämä vauva kuolee. Tämä vauva ei saa kuolla. Piste. Se tarkoittaa siis kaikkien riskien minimoimista vauvan osalta.

Ensimmäinen synnytys päättyi kiireelliseen sektioon. Odotimme 9 kuukautta, jonka jälkeen raskauduin uudestaan. Sektioarpi on yksi syy, miksi en uskalla puskea vauvaa ulos alateitse. Erikoislääkärin mukaan riski arven repeämiseen synnytyksessä on kohdallani 4%. Asiaa ei tietenkään auta, että kuulin eräältä taholta tapauksesta jossa arpi oli revennyt ja vauva oli tipahtanut äidin vatsaonteloon. Molemmat selviytyivät, mutta järkikin sanoo että tuollainen tilanne on hengenvaarallinen niin äidille kuin vauvallekin.

Toinen syy on henkinen painolasti. Ahdistus, elämääkin suurempi pelko vauvan kuolemasta sekä pelosta johtuva hyvin todennäköinen toimintakyvyttömyys alatiesynnytyksessä. Myös pelkopolin kätilö ja äitiyspolin erikoislääkäri ovat kanssamme samaa mieltä; henkinen paine ja stressi ovat liian voimakkaita alatiesynnytykseen.

Kolmas ja tärkein syy on b-streptokokki. Se on minussa edelleen olemassa, enkä pääsee siitä koskaan eroon. Esikoinen kuoli b-streptokokista aiheutuneeseen sepsikseen. Miksei tämäkin vauva voisi siihen kuolla? Ja syyn nro 2. (henkinen painolasti) vuoksi olenkin 100% varma, että jos lapsivedet menevät ja reitti kohtuun on auki bakteerille, tämäkin vauva kuolee. En luota hoitoon, en luota antibioottiin. En voi tuudittautua siihen että eivät muutkaan vauvat kuole, joiden äideillä on b-streptokokki. Koska minun vauva kuoli. Mitkään tilastotkaan eivät tätä hätääni ja paniikkiani poista. Minun tilastoni eivät ole samaa mieltä kuin yleiset valtakunnalliset tilastot. Minun tilastoissani lukee että 1 synnytys, 1 kuolema. Eli 100% vauvoista kuolee b-streptokokin vuoksi.

Tiedän sektion riskit ja seuraukset, olen oikeasti punninnut ja harkinnut asian tarkkaan, keskustellut lääkäreiden ja kätilöiden kanssa. Olen yrittänyt asennoitua alatiesynnytykseen ja jossain vaiheessa harkitsin sitä oikeasti vaihtoehtona. Lopputulema oli kuitenkin tämä, koen alatiesynnytyksen mahdottomuudeksi. Toivon siis suunniteltua sektiota.

Okei, ei tästä pitänyt todellakaan mitään paasaustekstiä tulla, mutta tulipahan kuitenkin. Asia on vaan ollut paljon mielessä maanantaisen lääkärikäynnin vuoksi. Kotikaupunkini sairaalassa ollaan siis myöntyväisiä sektioon. He olisivat valmiita leikkaamaan raskausviikolla 37-38. Mutta en halua synnyttää kotikaupungissani, vaan olemme sopineet maksusitoumuksesta läheisen kaupungin sairaalaan, joka on yliopistollinen sairaala. Tämä siis ihan sen vuoksi, että vauva pääsee heti tarpeen vaatiessa asianmukaiseen hoitoon, eikä siirtoja sairaaloiden välillä tulisi (niin kuin viimeksi). Kotikaupunkini lääkärin mukaan toisessa sairaalassa ollaan kuitenkin todella nihkeitä tekemään sektiota. Hän varoitti, että he yrittävät käännyttää meitä alatiesynnytykseen.

Pääsemme ensi viikolla tuonne toiseen sairaalaan keskustelemaan asiasta, mutta olen jo nyt siitä todella ahdistunut ja stressaantunut. Mielestäni on liikaa vaadittu, jos joudumme vielä taistelemaan asiasta. En jaksa, en todellakaan jaksa taistella. Jännittää, pelottaa, stressaa. Tuntuu siltä, että voimia ei nyt ole mihinkään ylimääräiseen.