Kotoilua

Huh, viikko meni jälleen vauhdilla. Hämmentävää miten tällä hetkellä aika meneekin näin nopeasti. Nyt on enää vajaa 5 viikkoa sektioon ja alkaakin tuntua siltä että pikku puuhaa olisi vaikka joka päivälle. Vielä siis en ole ainakaan päässyt tylsistymään.

Kohta olen ollut jo kuusi viikkoa kotona sairaslomalla. Alkuun toki kiireetön elämä vaati totuttelua. Tuntui ahdistavalta, jos en ollut tehnyt mitään hyödyllistä tai ollut tehokas. Nyt voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että pääasiassa nautin arjestani. Annan itselleni luvan vain levätä jos siltä tuntuu ja menen täysin oman vointini ehdoilla. Tylsistymisen estämiseksi olen yrittänyt joka viikolle keksiä ainakin yhden menon keskelle päivää, jotta pääsen tuulettumaan. Esimerkiksi lounastreffit, kaupungilla käynnin tms. Tämä taktiikka onkin mainiosti estänyt seinien kaatumisen päälle, varsinkin jos meno ajoittuu suurin piirtein keskelle viikkoa. Maanantain olen yleensä ihan poikki ja pyhitän usein sen päivän lepäilylle. Tiistaina yritän vähän puuhailla jotain kotihommia, kuten leipoa, ja loppuviikosta onkin viikkosiivouksen aika. Viikonloppuisin meillä on käynyt paljon vieraita.

Todiste. Kyllä, meilläkin aletaan
valmistautumaan vauvan tuloon.

Nyt, kun aikaa Örpin syntymään on enää alle viisi viikkoa, olemme aloitelleet  laittamaan kotia valmiiksi. Sunnuntain urotekona kasaan saatiin makuuhuoneen uusi lipasto, eteisen hylly sekä molemmat hoitopöydät (meillä on kaksikerroksinen koti, joten molempiin kerroksiin laitettiin hoitopöytä). Jäljellä on enää pinnasänky ja rullaverhojen asentaminen. Nyt alkuviikolla pesin jo osan vauvan vaatteista ja laitoin hoitopöydän laatikoihin.

Täytyy kyllä myöntää että hienoinen ahdistuksen aalto pyyhkäisi ylitse kun olin saanut vaatteet lajiteltua laatikoihin. Entä jos joudunkin laittamaan ne jälleen pois käyttämättömänä? Oliko kuitenkin liian aikaista? Mies lohdutti minua sanomalla, että ihan kuin isosiskonsa, tämäkin vauva ansaitsee että valmistaudumme hänen tuloonsa. Kukaan ei voi luvata meille, että hän kotiin tulee. Se riski on vain otettava. On vain yritettävä luottaa. Muuta emme voi. Totesin, että tällä kertaa vaatteet varmaan jäisivät paikoilleen laatikoihin, jos tulisimme kahdestaan kotiin. En vain pystyisi enää toista kertaa pakkaamaan niitä pois.

Itsetehty pipo

Periaatteessa meillä on tällä hetkellä kaikki tarpeellinen hankittuna. Amme taitaa olla ainoa joka vielä puuttuu. Jonkin verran saamme vielä veljenpoikieni vauvanvaatteita. Lisäksi mummi, eli minun äitini, on tehnyt ihanan villapuvun pikkuiselle, jonka saamme postitse jossain vaiheessa. Lisäksi mummilla on tekeillä muutamat housut ja hupparit Metsolan kankaista, jotka tilasin viime kuussa. Itse sain jokin aika sitten valmiiksi villapipon Örpille. Siitä tuli yllättävän kiva.

Kankaat Metsolasta.

Kaiken puuhailun keskellä on ollut todella liikuttavaa seurata, miten mieskin odottaa niin suurella innolla vauvaa. En tietenkään sitä koskaan epäillytkään, etteikö hän odottaisi, mutta on ihanaa miten hän näyttää intonsa niin vahvasti. Parhaita arjen hetkiä ovatkin ne, kun saamme yhdessä laitella kotia tai jutella tulevasta. Miettiä jo varovaisesti vaikkapa ristiäisiä tai ihan vain sitä, millaista arkemme tulee vauvan kanssa olemaan. Pohtia nimivaihtoehtoja tai hassutella vauvan tarvikkeiden kanssa. Tässäpä vielä esimerkki tuosta hassuttelusta. Mies päätti testata käytännössä, miten turvakaukalo oikein toimii. Saimme ainakin kunnon naurut ja tulipahan todettua että isompikin tyyppi kaukaloon sopii :). On minulla kyllä ihana mies <3

Ihaa -aasi Gracon kaukalossa.

ps. Taisin tässä kuvien kautta "vahingossa" paljastaa, kumpi meille on tulossa, tyttö vaiko poika. No, eipä tuota ole niin salaisuutena jaksettu pitää muutenkaan :)