Voihan jännitys

Jännitys ja pieni pelko ovat palanneet takaisin arkeen. Aikaa sektioon on jäljellä niin vähän. Jännitys varmasti on ihan normaalia, tuleehan elämämme joka tapauksessa muuttumaan kuukauden sisällä radikaalisti. Pelon tunteesta haluaisin päästä eroon,  mutta se taitaa meidän tapauksessa tulla jännityksen luonnollisena kylkiäisenä.

Olen havahtunut siihen, että kaikenlainen tekeminen ja puuhailu kotona tuntuu hankalalta. Joudun oikeasti näkemään vaivaa ja ponnistelemaan että jaksan nousta sohvalta ja tehdä pakollisia valmisteluita vauvan tuloon liittyen. Päällisin puolin oloni on ollut hyvä, mutta nyt olen tajunnut että tuo äärimmäinen ponnistelu johtuu nimenomaan jännityksestä ja pelosta jonka olen väkipakolla sysännyt syvälle piiloon mielen sopukoihin. Jollain tavoin, tahtomattani, nuo tunteet ovat kuitenkin jälleen päässeet luikertelemaan hyvän olon seuralaiseksi koko ajan vahvistuen. Tällä hetkellä joudun oikeasti näkemään paljon vaivaa etten lamaannu. Voisin istua sohvalla tuntikausia ja tuijotella ulos, tekemättä mitään. En kuitenkaan halua päästää itseäni niin "huonoon jamaan", joten pakotan itseni tekemään päivittäin edes jotain. Tietoakaan ei kuitenkaan ole siitä pesänrakennusvietistä ja loputtomasta energiasta, joka minut valtasi esikoisen kanssa viimeisen odotuskuukauden aikana.

Jännityksen ja pelon sivuoireena on tullut mielihalu eristäytymiseen näiden viimeisten viikkojen ajaksi. Jollain tasolla mieleni tekisi lukittautua kotiin ja kaivautua ulos pesäkolosta vasta vauva sylissäni. Tuntuu siltä, että kotona saisin elää nämä viimeiset odotusviikot pienessä kuplassani, jota kukaan ei voi rikkoa. Välttyisin ylimääräisiltä stressitekijöiltä ja mm. "sitten KUN vauva tulee..." alkuisilta lauseilta, jotka edelleen saavat minut huutamaan pääni sisällä sanaa JOS!! Sitten JOS! Uskokaa pois, minä haluaisin ajatella KUN mutta näköjään ajatuksillani on täysin oma elämänsä, niitä ei voi hallita.

Oikeasti en tiedä onko eristäytyminen kuitenkaan niin järkevää, joten tervetuloa edelleen kylään ystävät ja sukulaiset :). Kyllä minä sitten älähdän jos en jaksakaan ottaa ketään vastaan.

Muutaman muun blogin esimerkkiä seuraten listaan tähän vielä tämän hetken positiiviset asiat, muistuttaakseni itseäni siitä että jännityksen ja pelon rinnalla elämässä on myös paljon kaikkea kivaa.

- maailman ihanin mies, jolla on loputon ymmärrys KAIKKIA pääni sisällä liikkuvia ajatuksia kohtaan
- lapseni; mönkivä vauva mahassa, joka saa hymyn nousemaan kasvoilleni harva se minuutti, sekä mönkivän vauvan kaunis enkelisisko, jota kaipaan joka hetki
- perhe ja ystävät, erityisesti veljen perheen tulo meille kylään noin viikon päästä
- kirpeän raikas syysilma, jota kohta ennusteiden mukaan seuraa ensilumi
- Once -leffan sountrack, jonka ostin eilen ja joka sisältää hemmetin hienoa musiikkia
- uni, joka maistuu vähän liiankin hyvin jännityksestä ja pelosta huolimatta
- ystävä, joka äsken soitti ja saimme pitkästä aikaa jutella piiiitkään

PALJON HYVÄÄ SIIS! (Heti tuli hyvä mieli kun luki tuon listan läpi.)



PS. Otan edelleen mielelläni kommentteja vastaan. Kiitollisena. Ilahtuneena.