Lähtölaskenta jatkuu. Noin kuukausi aikaa Örpin syntymään!
Aamun aloitukseksi kävimme lääkärikontrollissa kotipaikkakuntamme sairaalassa. Alkuun otettiin n. 20 minuutin ajan sydänkäyrää pikkuisesta. Nauroimme miehen kanssa, että vauvan sydämensyke kuulosti ihan höyryjunan puksutukselta. Välillä mentiin lujempaa, välillä hitaampaa. Möyrinnästä päätellen vauva oli hereillä ja sykkeet vaihtelivat 130 ja 180 välillä. Kovat kehut tuo käyrä sai sekä kätilöltä että lääkäriltä. Äiti ja iskä olivat kovin ylpeitä pikku Örpistä.
Lääkärin tutkimuksessakin kaikki näytti hyvältä. Painoa oli nyt hieman alle 2 200 g. Näyttää siltä että yhtä pikkuinen tästäkin tulee kuin isosiskostansa. Nelisen viikkoa aikaa enää pulskistua, joten kovin paljon yli kolmen kilon ei taideta päästä, jos siihenkään. Isosisko painoi vain 2875 g ja olin hieman elätellyt toiveita että Örppi olisi isompi. Jotenkin ajattelen, että Örppi olisi isompana myös hieman vahvempi selviytymään.
Kaikki muukin näytti tutkimuksessa olevan kunnossa. Kohdun kaulakaan ei ollut lyhentynyt eikä kohdunsuu avautunut. Ei ainakaan vielä ole pikku poju tulossa ulos. Onneksi. Sain vielä yhden ajan lääkärille viikkoa ennen sektiota. Haluan tuolloin tarkistaa tuon kohdunkaulan ja -suun tilanteen, jotta tiedän että onko ennen sektiota syntymisen vaara kovin suuri.
Muutoin alkaa fyysinen kunto olla aina vaan huonompi. Yritän edelleen sitkeästi jumpata kotona ja liikkua kipujen sallimissa rajoissa. Kunnon kävelylle en oikein enää pääse, mutta haravointi osoittautui oivalliseksi ulkoilumuodoksi. Harmi vaan että lehtiäkään ei riitä loputtomiin. Naureskelinkin miehelle, että pitäisikö mennä haravoimaan yleisiä tienvierustoja, kun oman pihan lehdet on haravoitu. No ehkei sentään. Yritän liikkua kotona puuhailemalla. Onhan sekin parempi kuin sohvalla makoilu. Liitoskivut ovat kyllä välillä aika hurjat. Joka aamu sängystä noustessa häpyluu naksuu ja paukkuu joka askeleella. Voin sanoa, että ei ole mikään miellyttävin tunne. Kävellessä vihloo ja sattuu vähän joka kohtaan lantiota ja alamahassa tuntuu voimakasta painetta. Kävelyn vähentyessä myös turvotus on lisääntynyt erityisesti käsissä ja jaloissa. Ja naamasta näytän omasta mielestäni ihan turvonneelta possulta. Onneksi verenpaineet ovat olleet hyvät, muutenhan tuo voisi olla merkki raskausmyrkytyksestä. Noh, kyllä nämä fyysiset ongelmat kestää leikin lailla verrattuna henkiseen kipuiluun. Ehkä tällä kertaa kipujen kestämisestä palkittaisiinkin lopussa.
Joka tapauksessa, tällä hetkellä on aika hyvä mieli ja turvallinen olo. En millään malttaisi odottaa vauvan tuloa, ja itku tulee kun vain ajattelenkin tuota mahassani potkuttelevaa pientä ihmettä. Ihana, rakas vauva. Meidän vauva. Viikonloppuna kun kävimme isosiskon haudalla, pyysin häntä katsomaan pikkuveikan perään, jotta hän pääsisi turvallisesti maailmaan ja kotiin. On jotenkin lohdullista ajatella että pikkuisella on oma suojelusenkeli.
Toivottavasti kaikki menisi hyvin loppuun saakka...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti