Oli rankka viime viikko. Ristiäisstressi pukkasi väistämättä päälle puolessa välin viikkoa, mutta apuvoimien saapuminen kyllä auttoi asiaa. Minun vanhempani ja anoppi tulivat jo keskiviikkona, veljen vaimo ja toinen veljenpojista perjantaina. Kaikista oli hurjan iso apu valmisteluissa, joko leipomisessa, kodinhoidossa tai pojan hoitamisessa. Ja saipa tämäkin äiti muutamia rentoutushetkiä; torstaina oli kampaajaa, perjantaina kuumakivihieronta ja perjantaiaamuna äitini, isäni ja anoppi hoitivat poikaa aamun niin että sain nukkua. Ja untahan riitti, puoli yhteentoista saakka! Ihanaa! Olin kyllä kuin uudestisyntynyt.
Ristiäiset itsessään olivat ihanat. Olimme vuokranneet tunnelmallisen juhlapaikan, joka ystävän avustuksella saatiin oikein kauniiksi. Paikka tosin oli kaunis jo itsessään, vanha hirsirakennus. Tarjoilut, jotka kaikki teimme itse ja ystävän avustuksella, olivat onnistuneita ja vieraat vaikuttivat kaikin puolin tyytyväisiltä. Pojan kastoi mieheni kummitäti, sama pappi joka siunasi tyttäremme ja vihki meidät. Tuntui, että ympyrä sulkeutui. Poika sai viisi kummia, minun veljeni ja hänen vaimonsa, miehen veli ja ystäväpariskuntamme täältä asuinpaikkakunnalta lupautuivat tehtävään. Varmasti ovat hyvät kummit. Toki kuitenkin toivon, että pojasta tulee läheinen myös muiden ystäviemme kanssa. Harmi, ettei kaikkia voi saada kummiksi :).
Kastetilaisuus oli todella liikuttava esityksineen ja papin puheineen. Myös enkelisiskoa muistettiin tilaisuudessa ja itsekin puhuin myös hänestä tervetulopuheessani. Oli tärkeää tehdä hänestäkin läsnäoleva. Kyyneleitä oli vaikea pidättää. Osa papin puheista meni minulta täysin ohi, kun pidätin kyyneleitä ja mietin mielessäni, miten kiitollinen olenkaan että olimme siinä, pojan kastetilaisuudessa. Tärkeiden ja rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Tilaisuuden kruunasi rakkaan ystäväni ja miehen serkun esittämänä Anna Puun Mestaripiirros.
Juhla oli ihana, mutta olen kuitenkin iloinen että olemme palanneet takaisin arkeen. Eilen tosin meille iski pieni mahatauti, mutta nyt olo on jo parempi. Harmitti, että sen vuoksi eilinen jälkitarkastus piti siirtää viikolla eteenpäin, samoin kuin pojan rotarokote. Emme päässyt myöskään hakemaan sitä vakuutusta pojalle. Noh, ehtiihän tässä...
On ihana rauhoittua jälleen oman perheen kesken kotona. Levätä, nauttia toisistamme, olla rauhassa. Tuossa sylissä, kantoliinassa, hän taas nukkuu. On joka päivä entistä ihanampi, entistä rakkaampi. Olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti