Riittävän hyvä äiti

Vauva-arjen alusta asti olen tuntenut suurta painetta olla täydellinen äiti. Olen aina ollut perfektionisti ja nyt olen saanut huomata että vauva ja perfektionismi eivät sovi yhteen.

Tytön kuolema varmasti vaikutti tähän täydellisyyden tavoitteluun. Tytön kuoleman jälkeen syyllistin itseäni monesta asiasta (vaikka tiesinkin että tapahtuma ei ollut minun syytäni), tunsin epäonnistuneeni äitinä kun en voinut suojella tytärtäni. Kun poika oli syntymässä, tuntui siltä että haluan tehdä kaiken niin hyvin että mitään jossittelun varaa ei jäisi. Noh, kävi ilmi että ihminen minäkin vain olen, enkä pysty äitiydessä täydellisyyteen.

Imetys. Väsymys. Telkkarin katsominen. Siinä nyt muutama asia, missä en ole lähelläkään täydellisyyttä. Imetys ei onnistunut niinkuin äidillä kuuluisi, väsymys (ei fyysinen, vaan henkinen) on joskus iltaisin sitä luokkaa että annan pojan hoidon suosiolla miehelle ja parina päivänä olen tietoisesti istuttanut pojan sitteriin telkkarin eteen. Ensimmäisellä kerralla väsymyksestä, toisella kerralla oli pakko saada siivottua. Lisäksi listaan voi lisänä kotona olemisen. Olen välillä äärimmäisen tylsistynyt. Siksi olenkin alkanut keksimään päiville puuhaa ja menoa. Tämän ikäisen kanssa on aina ne samat leikit, samat lorut, samat laulut. Ihan pikkuisen odotan jo sitä aikaa että pääsen oikeasti puuhastelemaan pojan kanssa; leipomaan, ulkoilemaan, askartelemaan. Luulin oikeasti että tämä kotiäitiys on minun juttuni, mutta vaikka poika onkin maailman ihanin, ikävä töihinkin on ihan ihan vähän (jo nyt!?!) noussut pintaan. Ehkä asia muuttuu sitten kun poika vähän kasvaa.

Alkuun tunsin näistä asioista syyllisyyttä. Hyi, huono äiti. Tai kuten minulla on ollut tapana sanoa, paskaäiti-syndrooma. Olen kuitenkin yrittänyt päästää irti tuosta syyllisyydestä. Enhän minäkään ole täydellinen, tärkeintä että olen riittävän hyvä. Tärkeintä on varmasti ns.suuret linjat; että poika saa rakkautta, läheisyyttä, haleja ja pusuja. Onnelliset vanhemmat ja onnellisen kodin. Se, katsooko poika joskus Puuha-Peteä, leikkiikö hetken yksin, tai juoko pullosta maitonsa, ei ole tärkeää. Ne ovat sivuseikka, jotka tuskin pilaavat poikaa.

Tästä lähin aion antaa itselleni armoa. Olen itsekin tällä tavalla iloisempi ja onnellisempi. Poika on ihana, iloinen vauva. Joka päivä äidin sydän sulaa ja väsymys haihtuu tiehensä kun hän hymyilee. Tämä pieni perhe on parasta elämässäni. Tuskin poikakaan olisi noin tyytyväinen vauva jos en olisi riittävän hyvä äiti ihan tällaisena kuin olen. Epätäydellisenä.