Kirje sinulle, rakas lapseni (1)

Rakas tyttäreni,

Päätin kirjoittaa sinulle. Haluan kertoa sinulle kaikki ne asiat, jotka jäivät sanomatta. Haluan kertoa sinulle tarinoita muistoista, jotka sain jakaa kanssasi ja unelmista, joita emme koskaan pääse kokemaan yhdessä. Tunteista, joita kanssasi koin ja asioista, joita opetit minulle.

Olit haluttu lapsi. Rakastettu, jo ennenkuin edes kerroit tulostasi. Kesän 2011 lopulla päätimme isäsi kanssa, että annamme sinulle mahdollisuuden. Jos haluat tulla elämäämme, saat tulla. Ja jo syyskuun lopussa ilmoitit tulostasi. Oli tiistai-ilta, kun minulle tuli vahva tunne, että sinä olet maailmassa. Olin työmatkalla Helsingissä ja minulle tarjottiin kuohuviiniä. Hetken mielijohteesta kieltäydyin. Sain niin vahvan tunteen sinusta. Torstaiaamuna tein testin ja sinusta tuli totta. Ajoin autolla töihin ja hymyilin tyhmän näköisenä itsekseni koko matkan. Saatoin jopa naurahtaa. Tunsin itseni hölmöksi, mutta oi niin onnelliseksi. Lokakuussa syyslomalla kerroimme sinusta perheillemme ja lähimmille ystävillemme. Marraskuun lopussa kerroimme sinusta jo työpaikoillamme. Miten onnellisia kaikki olivatkaan sinusta! Eikä aikaakaan kun aloit kasvaa niin, että mahani alkoi näkyä.

Pahasta raskauspahoinvoinnista huolimatta kaikki oli alusta saakka hyvin. Nyt taaksepäin katsottuna täydellisesti. Silti minä pelkäsin paljon. Pelkäsin että menetän sinut, tavalla tai toisella. Näin jälkikäteen tosin tuntuu, että en kuitenkaan tosissaan osannut pelätä menetystä. En oikeasti. Pelko oli jollain tavalla pinnallista, ehkä jollain tavalla normaaliakin tulevalle äidille. Kaikki sujuikin odotuksen aikana suhteellisen hyvin. Minusta tuntui, että uppouduin omaan pieneen maailmaani, jossa oli olemassa vain sinä, minä ja isäsi. Muulla maailmalla ei ollut väliä.

Voi miten temperamenttinen vauva olit jo mahassani. Jo raskausviikolta 17 potkit ahkerasti. Lauloin sinulle Sinistä unta ja myöhemmin Magdaleenaa. Ehkä muistatkin nuo laulut. Joka ilta meillä oli oma nukkumaanmenorituaali; sinä potkit, minä lauloin ja silittelin sinua. Välillä soitin sinulle pianoa, ja silloin sinä aina rauhoituit. Ehkä kuuntelit tarkasti, ehkä nukahdit. Joka viikko luimme isäsi kanssa uteliaana neuvolan oppaasta, mitä kehityksessäsi on tapahtunut. Miten ihmeellinen onkaan vauvan matka alkiosta eläväksi ihmiseksi! Silittelimme sinua, ihmettelimme potkujasi, suunnittelimme tulevaa, toivoimme että kaikki menisi hyvin. Suorastaan kihisimme jännityksestä. Tulisit jo!

Meillä oli sinulle paljon lempinimiä. Jo ennen kuin ilmoitit tulostasi, kutsuimme sinua mikkokoivuksi. Niin, äiti ja erityisesti isä tykkäävät jääkiekosta, sieltähän tuo nimi tuli. Jossain vaiheessa nimestä veisteltiin lasse-mikael-mikkokoivu. Isin ja äidin oma jääkiekkosankari. Meidän oma ihmemies. Lisäksi olit puheissamme Sulevi ja Sulo, sillä laskettu päivä oli Sulevin ja Sulon päivänä. Hellittelyniminä olivat välillä myös möngertäjä, mönkijä ja jopa perseilijä. Ajattelimme tosiaan hyvin pitkälti että olet poika. En tiedä miksi. Emme selvittäneet sukupuoltasi etukäteen, mutta silti molemmilla oli sellainen olo että poika sieltä tulee. Isäsi tosin kertoi että ihan loppuvaiheessa hänelle tuli sellainen tunne, että olet ehkä sittenkin tyttö. Niinkuin olitkin, maailman kaunein tyttö.

Halusimme opettaa sinulle kaiken. Isäsi haaveili vievänsä sinut luistelemaan, minä halusin opettaa sinulle lastenlauluja. Halusimme näyttää sinulle maailmaa ja päätimme että pienestä pitäen reissaamme kanssasi. Viemme sinut mökille, jossa pääset kalastamaan kanssamme. Otamme sinut mukaan ystävien luokse, viemme pulkkamäkeen. Opetamme sinua laskettelemaan, opetamme nauttimaan luonnosta. Teemme metsäretkiä yhdessä, käymme uimassa. Voi miten paljon ehdimmekään suunnitella.

Yhdeksän kuukautta on pitkä aika. Siinä ajassa sinusta tuli lapsemme, meidän omamme. Rakastuimme sinuun päätäpahkaa, lumosit meidät täysin. Kiitos että tulit elämäämme.

Jatkan tarinaa toisessa kirjeessä. Minulla on sinulle niin paljon kerrottavaa.

Rakkaudella, äiti