perjantai 11. tammikuuta 2013

Toivoa epäoikeudenmukaisuuden keskellä

Hautausmaalle, vauvojen osastolle, oli kaivettu jälleen kaksi uutta hautakuoppaa. Hautojen päällä ei ollut vielä kukkia, joten arkut lasketaan varmaan tulevana viikonloppuna. Kun kävelimme tyttäremme haudalle, säikähdin ihan niin että piti pysähtyä. Kaksi uutta hautaa. Kaksi! Se on tosi paljon. Miten surullista.

En ymmärrä, miksi vauvojen tai lasten pitää kuolla. Ei se ole luonnollista. Eniten näissä uusissa hautapaikoissa ahdistaa se, että jossain joku perhe tai kaksi perhettä käyvät läpi samaa helvettiä kuin mitä minä ja mieheni kesällä. Siihen helvettiin en laittaisi ketään, edes pahinta vihamiestäni. Kahden perheen unelmat on jälleen murskattu ja elävän vauvan sijaan heidän elämäänsä saapui suru.

Tällä viikolla minuun otti yhteyttä myös eräs tuttuni, jota en ole nähnyt useaan vuoteen. Hän elää arkeaan hyvin kehitysvammaisen, pienen lapsen äitinä. Lapsen elinennuste on huono. Olen paljon miettinyt heitä. En voi tietää, millaista heidän elämänsä on, mutta uskoisin että ei varmasti helpompaa kuin meidän. He todennäköisesti joutuvat vielä kohtaamaan lapsensa kuoleman. Toivon heille valon pilkahduksia ja paljon voimia tulevaan. Elämä osaa olla niin monella tavoin epäoikeudenmukaista.

Tällaiset asiat palauttavat alakulon mieleen aika nopeasti. Olen kuitenkin muuten voinut pääosin ihan hyvin, vaikka edelleen käyn aika puoliteholla. Ilo on aika vaisua, enkä jaksa hirveästi innostua asioista. Välillä tunnen oloni henkisesti yksinäiseksi, vaikka periaatteessa en ole yksinäinen. Kaikkien näiden tunteiden keskellä olo on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan. Olen toiveikkaampi kuin syksyllä.

Lähden viikoksi Lappiin mieheni ja kolmen ystävän kanssa. Ihana vaihtaa maisemaa ja päästä pois kaupungista. Valoa tammikuun pimeyteen, hyvät lukijat!

1 kommentti:

  1. Alkaako sitä vähän kyynistyä kun mua alkoi oikeastaan naurattamaan hautausmaan vauvojenosasto...
    Mutta tiedän niin mitä tarkoitat, kun ajattelee että jollain tämä tie on vielä ihan alussa. Kun sitä miettii miten sekaisin itse oli hautajaisten aikaan. Vaikka eihän mekään tässä ihan hurjan kauaa olla tätä tietä vielä tallattu, mutta sen verran kuitenkin että elämä jollain lailla tasaantunut niistä ihan alkuhetkistä.

    VastaaPoista