Kirje sinulle, rakas lapseni (2)

Rakas tyttäreni,

Tiedätkö, olet opettanut meille enemmän kuin kukaan. Opetit meille suuria asioita elämästä ja kuolemasta sekä kaikesta siltä väliltä. Opetit surusta ja menetyksestä, mutta samalla opetit myös onnesta. Suurimmasta onnesta. Siitä, miltä tuntuu olla äiti tai isä. Vanhempi. Sinun avullasi olen oppinut, mikä elämässä on tärkeintä juuri minulle. Mitä unelmaa kohti kuljen, millaista elämää haluan elää. Ketään toista en olisi halunnut esikoisekseni. Sinä kuulut meidän perheeseemme. Nyt ja aina.

Syntymäsi kautta opin ymmärtämään, että jokainen meistä on ihme. Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Ja vaikka niitä saataisiinkin, ne voidaan riistää meiltä pois silmänräpäyksessä. Odotuksen, synnytyksen ja ylipäätään elämän aikana voi moni asia mennä pieleen, jonka vuoksi jokainen meistä, jokainen terve, elävä ihminen on suoranainen ihme. Olen opetellut arvostamaan ja olemaan kiitollinen tuosta yhdestä päivästä jonka sain viettää kanssasi. Se oli elämäni paras päivä. Olisin vain niin kovin halunnut viettää kanssasi enemmän aikaa ja nähdä sinun kasvavan. Mutta tällä kertaa meille ei suotu tuota lisäaikaa. Sinun elämäsi oli tämän mittainen. Se oli kokonainen elämä, mutta lyhyempi kuin joillakin muilla. Toivon sydämeni pohjasta, että et kärsinyt. Toivon, että tunsit meidän rakkautemme ja kuulit meidän äänemme. Toivon, että tunsit itsesi rakastetuksi tuon pienen elämäsi ajan.

Tästä oppineena lupaan arvostaa elämän pieniä onnellisia hetkiä. Tuota yhtä erityistä päivää sinun kanssasi ja yhdessä koettuja päiviä mieheni kanssa. Niin ilon kuin surun hetkiä läheisten kanssa. En pidä mitään itsestäänselvyytenä. Lupaan sen sinulle.  

Anteeksi että olen vaatinut sinulta niin paljon. Olen ollut niin kovin heikko ja olen sitä välillä edelleen. Välillä vaadin sinua takaisin luoksemme ja olen vihainen, että lähdit pois. Välillä pidän koko maailmaa pahana paikkana. Tiedäthän, että vihasta ja katkeruudesta huolimatta tiedän, että et lähtenyt omasta tahdostasi. Taistelit upeasti niin pitkään kuin jaksoit ja olen sinusta niin kovin ylpeä. Kuolemasi ei ole sinun syysi enkä oikeasti ole sinulle vihainen. Et ole tehnyt mitään väärin. Kaipaan sinua vaan niin kovasti, että sydämeni särkyy. Sen vuoksi vaadin sinulta välillä liikaa. Tiedäthän, että kaikki ajatukseni ovat seurausta rakkaudestani sinua kohtaan.

Kaikki eivät ehkä ymmärrä, miksi suremme sinua edelleen niin kovasti. Kaikki eivät ymmärrä, miksi vielä kahdeksan kuukautta kuolemasi jälkeen vuodatan niin paljon kyyneleitä ja poden suurta tuskaa sekä surua. He eivät ole tavanneet sinua, olet heille ehkä liian abstrakti asia. Eräs ystävä selitti tämän minulle hyvin; heillä ei ole mitään konkreettista, mitä ikävöidä. He eivät ole tunteneet sinua mahassani tai kokeneet noita pieniä arvoikkaita hetkiä kanssasi. He eivät ehtineet tavata sinua. Yritän ymmärtää heitä parhaani mukaan. Mutta silti koskee niin kovaa, kun kaikki eivät osaa surra kuolemaasi.

Minulle sinä olet kuitenkin konkreettinen. Olet enemmän kuin iso maha, olet enemmän kuin hautakivi maassa. Enemmän kuin valokuva, enemmän kuin jalanjälki paperilla. Olet minulle osa sydäntäni, osa minua. Esikoiseni.

Rakkaudella, äiti