Äitiyspolilla

Ajelimme eilen parin tunnin päähän tulevaan synnytyssairaalaamme. Samaan sairaalaan, jossa hyvästelimme tyttäremme. Matka meni vaisuissa tunnelmissa, molempia selvästi jännitti. Kun sairaala alkoi häämöttää edessämme, kyyneleet tulivat väkisin silmiin. Muistan edelleen kuin eilisen tuon päivän kun lähdimme sairaalasta kotiin kahdestaan, ilman vauvaa. Muistan jokaikisen yksityiskohdan; kuinka mies työnsi minut pyörätuolissa autolle, kuinka näin kun sairaalan ovella ulos käveli perhe jolla oli vauva turvakaukalossa, kuinka turvavyö tuntui hankalalta sektioarven kohdalta, miltä ilma tuoksui tuona aurinkoisena päivänä. Mutta pitihän tuokin hetki kokea, paluu tuohon paikkaan jossa elämä muuttui lopullisesti.

Kun pääsimme sairaalaan sisälle, olo helpottui. Paikka ei näyttänyt enää samalta laajan remontin vuoksi joka edellisellä synnytysreissulla oli vielä kesken.

Itse tapaaminen lääkärin ja kätilön kanssa meni hyvin. Tai siis, hysteeriseksi itkuksihan se minulla meni mutta lopputulos keskustelusta oli kuitenkin hyvä. Toki lääkäri joutui kertomaan sektion vaaroista ja riskeistä, mutta samaan hengenvetoon hän totesi ettei halua alkaa tappelemaan meidän kanssaan asiasta ja että ketään ei voida alatiesynnytykseen pakottaa. Sektio tehdään näillä näkymin raskausviikolla 38, mahdollisesti aikaisemmin jos henkisesti en jaksa sinne saakka. Uskon kuitenkin jaksavani, enhän itsekään halua että vauva ei syntyessään ole vielä valmis syntymään.

Kaksi käyntiä teemme vielä synnytyssairaalaan ennen synnytystä. Seuraavalla kerralla voidaan jo ehkä tarkemmin miettiä sektion ajankohtaa.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi aika turvallinen ja luottavainen olo. Tuli jopa sellainen olo, että meillä on oikeasti mahdollisuus siihen että kaikki menee hyvin. Lääkärin kanssa olimme yhtä mieltä siitä, että tämä vauva ei saa kuolla. Uskon siis, että hekin tekevät kaikkensa ja vähän enemmänkin.

Jälleen näimme ultrassa miten pikkuinen potki villisti, hyöri ja pyöri mahassa. Kaikki oli hyvin. Miten onnellinen olenkaan tästä pikkuisesta, miten paljon häntä rakastankaan. Juuri se, rakkaus, tekeekin tästä niin kovin pelottavaa.