Neljä päivää meni hyvällä mielellä. Oikeasti tunsin itseni hyvävointiseksi. Ahdistus oli tiessään, enkä itkenytkään hetkeen. Olen viihtynyt töissä, hymyillyt, nauranut. Hetkittäin tuntenut olevani jopa oma itseni. Mutta miten tunteet voivatkaan heitellä. Tänä iltana katkeruus nosti jälleen päätään. Tänään tuntuu siltä, että kaikilla on vauva, tai he saavat sitä edes yrittää. Antaa sille pienelle ihmeelle edes mahdollisuuden. Minä en saa edes yrittää.
Pelkään uusia raskausuutisia. Pelkään, että joku ystäväni tai tuttavani ilmoittaa olevansa raskaana, enkä pysty iloitsemaan. Ajatuksenkin tasolla tuntuu pahalta, etten voisi olla rakkaan ihmisen puolesta onnellinen. Mutta tällä hetkellä en varmasti pystyisi. Vain yksi tuleva vauva on saanut minussa aikaan hyviä tunteita. Vain yksi! Jostain syystä tuntuisi pahalta, jos joku muu lähipiiristäni saisi vauvan kotiin ennen minua. Se tuntuisi väärältä. Minäkin olin raskaana. Odotin vauvaa yhdeksän kuukautta. Synnytin hänet. Minun piti olla ensimmäinen ystäväpiiristäni, joka saa vauvan. Hän olisi nyt puolivuotias. Mutta hän ei olekaan täällä.
Kaikesta huolimatta, jos uusia raskausuutisia tulisi, toivon kuitenkin että minullekin kerrottaisiin.
Pimeys tekee tehtävänsä. Olen väsyneempi, ja väsymyksen myötä myös surullisuus ja nämä huonot tuntemukset nousevat helpommin pintaan. Erityisesti iltaisin. En jaksa liikkua tai tehdä töiden jälkeen mitään. Makaan sohvalla puolihorroksessa ja yritän sinnitellä nukkumaanmenoon saakka. Voi, kunpa vain saisin nukkua niin pitkään, että aurinko nousisi ja olisi kevät. Auringon myötä nousisi toivokin.
Muakin ahdistaa raskaanaolevat lähelläni, ja pelkään myös raskausuutisia. Välillä toivon mielessäni että ne jotkut onnelliset, pinnalliset raskaana olevat jotka eivät ikinä voisi uskoa kenenkään omalle kohdalle sattuvan mitään tällaista, joutuisivat kokemaan saman. Että sen jälkeen hekin huomaisivat ettei elämä aina ole niin ihanaa, eikä kaikki mene omien suunnitelmien mukaan. Että onkin oikeastaan yhdentekevää onko vauva tyttö vai poika, jos se vain syntyy elävänä. Eikä lastenhuoneen tapeteillakaan loppupeleissä ole mitään merkitystä. Ei vaunujen värillä tai kaukalon merkillä. Ei millään muulla ole mitään merkitystä kuin sillä, onko vauva syntyessään elävä vai kuollut.
VastaaPoistaElina
Hei Elina, mullakin ottaa tosi pahasti päähän jos joku lapsen omaava valittaa turhaakin turhemmista asioista. Esimerkkinä eräs, joka valitti sitä että joutuu lukemaan tenttiin yöllä lasten vuoksi, ja vielä päälle sanoi että voi te onnekkaat jotka voitte lukea päivällä...huh huh, että pisti sapettamaan. Kun tämä ei ole oma valinta että niitä lapsia ei ole. Että kunpa he osaisivat edes arvostaa sitä että kaikki on hyvin ja huolet ovat aika minimaalisen pieniä.
PoistaMoi Johanna! Ihan samanlaisia tuntemuksia minullakin oli vielä pari kuukautta sitten. Älä pelkään katkeria tunteitasi, anna niitten tulla. Sillä kyllä ne kuluvat pois. Pikkuhiljaa, ajan kanssa. Minä raapustin kaiken katkeruuden blogiini ja nyt jo tuntuu, että olen eri ihminen. Mutta aivan samallalailla tunsin kuin sinäkin. Lähipiiristäkin löytyi niitä, joiden raskaus ja/tai lapset aiheutti pahaa oloa.
VastaaPoistaYhden ystävän hylkäsinkin (lopetin yhteydenpidon, mutta eipä hänkään ole ottanut yhteyttä). Hän oli raskaana ensimmäistä kertaa kuten minäkin. Minä sain keskenmenon, hän vauvan. En ole koskaan nähnyt hänen lastaan, joka on nyt 1-vuotias. Jostain syystä minua ei ole asia sen kummemmin vaivannut. Vaikka tiedän, että kuulostaa kamalalta...
Kiitos Miilosa. Itsekin olen ajatellut niin, että saan minä näin tuntea. Jos tuntuu pahalta, niin sitten tuntuu. Toivon myös, että se menee ajan kanssa ohi. Uskon, että tämä sektiohaavan paranemisen odottelu on jollain tavalla vaikeuttanut asiaa...Kunpa edes saisimme itse päättää elämästämme. Tämä vuosi ei varmaan olisi läheskään niin paha, jos olisimme itse päättäneet että odotamme vuoden. Mutta kun käsky tulee ulkopuolelta, se tuntuu kuolemantuomiolta.
PoistaKokonaisuudessaan koen voivani ihan ok, mutta näitä aallonpohjia tulee näköjään säännöllisesti. Ne pitää vain ottaa vastaan. Luottaa parempaan huomiseen... Halaus <3
Niin Johanna. Musta niin usein tuntuu juuri sille, että ehkäpä pärjäisin tämän kanssa jos kukaan ei missään tulisi raskaaksi eikä saisi vauvaa. Ei ennen minua. Me saamme (uskon siihen) yritysluvan ensi viikon perjantaina, odotan sitä päivää niin kovasti. Silloin saamme myös kaikki tulokset. No meillä ei ole nytkään mitään ehkäisyä ollut käytössä, mutta jos kahdeksassa vuodessa on yksi luomuraskaus saatu aikaan niin kovin korkeat todennäköisyydet eivät kohdallamme siihen ole...
VastaaPoistaToivon teille kovasti onnea yritykseen, mutta silti muiden "luvat" saavat aikaan minulla aika turhautuneita fiiliksiä. Me saamme lupaa odotella vielä kauan...
PoistaVoi Johanna. Tarkoitus ei todellakaan ollut "kääntää veistä haavassa" , kevät tulee pian, usko pois. ehkä teillä jo ensi jouluna on se paras paketti kotona? Ja mun vahva intuitio tämän asian suhteen on, että teillä se elävä pienokainen on varmasti ennen meitä. Meillä jos koskaan. Yritä jaksaa vielä hetki.
PoistaHalaus <3
Tiedän ettet mitään pahaa tarkoittanut. Itse en jaksa juuri nyt kovin luottavainen olla, katsotaan päivä kerrallaan. Ja kun jokin aikarajoite tulee ulkopuolisen määräämänä, viikkokin tuntuu pitkältä. Niin se vain taitaa olla...
PoistaVoimia pimeyteen. Sekä siihen ulkona olevaan, että siihen henkiseen. Välillä tulee kausia, jolloin tuntuu, että valo on vain kaukainen muisto jossain toisessa ulottuvuudessa. Vielä tulee niitä kirkkaita päiviä, siihen on vain luotettava. On varmasti mahdotonta jaksaa olla koko ajan kärsivällinen, turhautumisesi on vähintäänkin ymmärrettävää.
VastaaPoistaKiitos Minna. Välillä on vaikeampaa, välillä helpompaa. Kait tähän tunteiden heittelyyn on vain totuttava.
Poista