perjantai 30. marraskuuta 2012

Kuka ottaa vastuun?

Sairaalan kanssa käyty jälkikeskustelu ja Valviralle lähetetty kantelu ovat olleet taas paljon ajatuksissani. Asia on noussut mieleeni uudestaan, koska tällä viikolla keskustelin asiasta puhelimitse erään minua hoitaneen kätilön kanssa. Lääkärit eivät ole ilmeisesti pelanneet rehellistä peliä myöskään kätilöiden kanssa. Kätilöt eivät esimerkiksi päässeet mukaan jälkikeskusteluun. Lisäksi lääkärit yrittivät vierittää syyn kätilöiden niskoille, mikä mielestäni oli kaiken tämän törkeyden huippu. Onneksi meillä on olemassa asiakirjat, joissa on selvästi merkintä, että synnytyksen aikaiset ongelmatilanteet, kuten kuume, on aina asiankuuluvasti esitelty lääkärille. Tällöin vastuu siirtyy kätilöltä lääkärille. Tästä seikasta tuo minulle soittanut kätilö halusikin kuulla. Kerroin asiasta mielelläni. Mielestäni on tärkeää selvittää asiat ja tuoda totuus julki asioista. Toisaalta tästä eteenpäin en kuitenkaan jaksaisi asiaa enää puida, joten olenkin päättänyt, että jatkossa pysyn ulkona tuosta kätilöiden ja lääkärien välienselvittelystä. Pienikin asia pystyy romauttamaan minut henkisesti ja pelkään että tämä olisi sellainen asia. Suojelen siis itseäni, yritän säästää energiaani.

"Tämä oli inhimillinen virhe." "Kaikkihan me tiedämme, että hoitovirhe on tapahtunut." "Minulla ei ole muistikuvaa, että kuumeestasi olisi soitettu minulle." "Lääkärillä oli varmastikin kova kiire." "Tehän voitte hakea rahallista korvausta." Nämä erinäiset lauseet tyttären kuoleman jälkiselvittelystä kummittelevat jälleen päässäni. Lauseet, jotka koskivat syvimmälle, jotka nostavat raivon pintaan. Olen miettinyt, miten paljon mätää tuon sairaalan sisällä piileekään? Miten meitä asiakkaita, terveen lapsemme menettäneitä vanhempia, voitiin kohdella niin huonosti? Asiaa yritettiin kaikin tavoin peitellä, vältellä, selitellä, vähätellä, puolustella, jopa syyttää muita. Lisäksi koko jälkikeskusteluun pääsy tehtiin helvetin vaikeaksi. Ja miten nuo kaksi lääkäriä kehtasivatkin yrittää vierittää syitä kätilön niskoille? "Minulla ei ole muistikuvaa, että kuumeestasi olisi soitettu minulle." "Teillä ei ole tuosta puhelusta merkintää." Onpas! Minua kuvottaa ihmiset, jotka eivät rehdisti suostu ottamaan vastuuta tekemisistään ja kohtaamaan ihmisiä asiallisesti. He vetosivat siihen, että inhimillisiä virheitä tapahtuu. Ehkä, mutta asian käsittelyssä ei ole ollut mitään inhimillistä. Siinä vaiheessa kun halusimme asiaa alkaa selvittämään, inhimillisyys loppui kuin seinään. Tai oikeastaan inhimillisyys loppui siinä vaiheessa, kun tyttäremme kuoli.

Aika ajoin olen miettinyt tuota lääkäriä, jota virheestä epäillään. Hän ei määrännyt minulle antibioottia kuumeeseen, vaikka hänen omien sanojensa mukaan hän on näin vastaavissa tilanteissa aikaisemmin toiminut. Mikä meidän kohdallamme teki poikkeuksen? Miksi emme olleet sen arvoisia? Oliko hänellä jotain tärkeitä henkilökohtaisia asioita mielen päällä? Miksei hän keskittynyt hoitooni? Mitä tuossa tilanteessa on oikeasti tapahtunut? Sitä en voi ymmärtää, en nyt, enkä ehkä koskaan.

Tiedän, että enää ei pitäisi noita asioita miettiä. Silti nuo kysymykset pulpahtelevat hallitsemattomasti päähäni. Olen muutamia kertoja kuvitellut tilanteen, jossa kohtaisin lääkärin. Ehkä yleisellä paikalla, ehkä jossain kuppilassa. Mitä tekisin jos kohtaisin hänet? Löisinkö? Huutaisinko? Sanoisinko jotain pisteliästä? Jotain ilkeää? Vai loisinko vain murhaavan katseen? Ehkäpä hän ei edes tunnistaisi minua. Mutta minä tunnistaisin hänet. Kysyisinkö häneltä kovaan ääneen, niin että kaikki ympärillä kuulisivat, että saako hän enää nukuttua, kun on ehkä aiheuttanut lapseni kuoleman? Miten hän pärjää omatuntonsa kanssa? Haluan, että hän ottaa vastuun. Koska hänen se vastuu on, ainakin minun silmissäni. Nämä ovat tietenkin vain ajatuksia, mielikuvituksen juoksua, jotka tuskin koskaan toteutuvat oikeassa elämässä. Mutta välillä on herkullista miettiä tuota hypoteettista tilannetta.

Olen kohdannut hänet kerran synnytyksen jälkeen. Jälkikeskustelussa, jonka eteen jouduin tekemään valtavasti töitä. Jäin sairaslomalle, jotta jaksaisin soitella lääkäreille ja vaatia häntä paikalle. Yritin hoitaa asiaa asiallisesti, mutta se ei auttanut. Joten itkin, raivosin, huusin, jopa uhkailin. Viikon soittelun jälkeen se onnistui, saimme järjestettyä ajan, johon myös synnytyslääkärini pääsisi. Tuon jälkikeskustelun suurin tavoite oli hänen tapaaminen. Katsominen häntä silmästä silmään. Nähdä, miltä hänestä tuntuu. Näyttää hänelle tuskamme, surumme, kaikki se paha, mitä hän on meidän mielestämme saanut aikaan. Saavutimme sen. Toivottavasti. Edelleen toivon, että hän ei nuku öitänsä hyvin. Toivon, että hän kärsii niinkuin mekin. Toivon, että hän joutuu tästä vastuuseen.


10 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin. Itsekin olisin raivoissani tilanteessasi. Tuo ei ollut inhimillinen erehdys, se oli anteeksiantamaton virhe, joka lääkärin tulisi myöntää ja josta hänen tulisi ottaa vastuu. Se ei tuo tytärtäsi takaisin, mutta ainakin oikeus tapahtuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se tuo tytärtäni takaisin... Oikeuden toteutuminen kuitenkin auttaisi oloa, toisin kuin mitkään korvaukset. Sitä paitsi, emme ole viimeinen synnyttäjä, mitä tämä lääkäri hoitaa. Tulevienkin äitien, isien ja vauvojen puolesta tämän asian eteen pitää taistella.

      Poista
  2. Hei taas!

    Ikävää että joudutte vielä käymään oikeutta läpi kaiken keskellä. Ei ole reilua!! Itse olen oikein ehtimällä etsinyt syyllistä että olisi joku jota syyttää, ehkä kuvittelen että se jotenkin auttas... Lopulta olenkin syyttänyt jopa itseäni ja etsinyt itsestäni virheitä ja olenko tehnyt jotakin niin pahaa että näin minua rankaistaan.
    Voimia jokaiseen uuteen päivään. Ja toivottavasti oikeus voittaa!
    halauksin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eveliina, et varmasti ole tehnyt mitään pahaa <3 niin vaikeaa kuin se onkin meidän hyväksyä, elämä ei selvästikään toimi niin että pahat saa pahaa ja hyvät hyvää...
      Halaus sinullekin!

      Tunnen taistelevani kaikkien vanhempien ja vauvojen puolesta tässä asiassa. Eihän tämä voi mennä näin, ja varsinkaan jatkossa tällaista ei saa tapahtua. Ja mitään muuta emme enää voi tyttäremme eteen tehdä, kuin hakea oikeutta. Hän, rakkainpamme, on sen ansainnut <3

      Poista
  3. Kuulostaa järkyttävältä tuo toiminta lääkärin taholta. Myös minun mielestäni hänen pitäisi henkilökohtaisesta epäonnistumisestaan (ihan varmasti sietämätön tilanne hänellekin) huolimatta kyetä hoitamaan sen seuraukset menehtyneen vauvan vanhempien kanssa, ainakin niin että suostuu tapaamisiin jne. Uskon, että tällaisissa katastrofi- tilanteissa, inhimillisellä kontaktilla on paljon merkitystä siihen, kuinka tapahtuneet asiat voi jotenkin "hyväksyä". Mutta vielä enemmän merkitystä on sillä mitä tapahtui. Tuo teidän kokema tuntuu niin - turhalta.
    Meidän poikaa ei kukaan lääkäri olisi voinut pelastaa. En siis mitenkään voinut olla heille vihainen - vain elämälle, huonolle onnelle tai jollekin muulle ei-konkreettiselle. Vaikeaa tätä silti on hyväksyä, ja tapaamiset sairaalassa hoitohenkilökunnan kanssa ovat olleet avuksi. Voimia taisteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kisu <3 Kyllä, tuo turha on aika oikea sana kuvaamaan tätä kaikkea. Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan Valviran päätöstä, mutta itsestä tuntuu että ei sieltä voi tulla kuin yhdenlainen päätös...

      Olen miettinyt, että jos emme enää saakaan lapsia, kuinka vihaiseksi sitten tulen tuolle lääkärille... entä jos meidän mahdollisuus lapseen olikin tässä? Ja nyt terve tyttö kuoli huolimattomuuden vuoksi.

      Poista
  4. Voi Johanna, surua, mutta myös vihaa nousi mulle pintaan kun luin tekstisi, miten tuo sairaalan touhu voi olla noin epäoikeudenmukaista? Miten noin voi käydä?? Kaiken menetyksen jälkeen teidän pitää jaksaa ja energiaa laittaa asian puimiseen sekä selvittämiseen, kun surutyössäkin on ihan tarpeeksi. Olen todella pahoillani, kumpa voisimme auttaa. Onko teillä hyvä lakimies, jos on vakuutus niin sen kulutkin voivat mennä vakuutuksiin. Meillä on niin perheessämme eräässä toisessa terveysasiassa, siksi kysyin. Helpottaa kun joku muu taistelee asioiden puolesta, soittelee ja täyttelee kaavakkeita joita tulee loputtoman paljon, suodattelee turhat keskustelut kun omat voimat kun ovat lopussa.

    Jokaisen meidän pitää elämässä kantaa vastuu oli missä ammatissa tahansa niin kyllä lääkäreidenkin ja kohdata tekojensa seuraukset oli syy mikä tahansa. Voimia Johanna että jaksatte vaatia oikeutta loppuun saakka <3

    Tänään itsekin kävin TAAS sairaalalla, sanovat vain "ehkä, ei tiedetä, voi olla"- kun syitä poikien kuolemille ja omalle fyysiselle tilalleni selvitän, edelleen, kun verenvuodot jatkuvat. Tuntuu pelottavalta että he hoitavat meitä, heidän kuuluisi nämä ns. perusasiat tietää, tottakai vaikeimpiin asioihin on spesialistinsa, mutta kun ei nämä mitään rakettitiedettä ole... Ei auta kuin alkaa yksityisen suuntaan kääntymään. Toki pitää antaa kaikki kiitos ihanille kätilöillekin ketä olen tavannut, onneksi niitä on ja empaattista hoitohenkilökuntaa, muuten tuosta ei tulisi mitään. Olen varmasti asioinut jokaisen lääkärin kanssa jotka synnytykseen Jyväskylässä sairaalassa jollain tapaa liittyvät ja monenlaisia persoonia on. Haluatko kertoa teidän lääkärin nimeä? Ymmärrän täysin jos et halua, koen samalla tavoin kuin sinä, tekeväni kaiken selvityksen myös tulevien äitien puolesta, tottakai ensisijaisesti juuri nyt itsemme puolesta, mutta mitä enemmän tieto leviää, sitä parempia lääkärit ovat jatkossa kun samanlainen tilanne heille vastaan tulee.

    Paljon energiaa, tsemppiä, voimia sietää asian keskeneräisyyttä <3 Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kati ja kiitos viestistäsi <3 Ei meillä ole lakimiestä, minä näitä asioita olen hoitanut. Sovittiin siinä vaiheessa, kun homma meni hankalaksi, että mieheni käy töissä ja minä hoidan tätä. Onneksi nyt tuo kantelu ei enää meitä työllistä. Nyt vain odotellaan...

      Tämä hoitovirhe-epäily on asiana niin arka, että ennen Valviran päätöksiä en halua paikkakuntaani, sairaalaa enkä lääkäriä paljastaa näin julkisesti. Ehkä sitten joskus, jos koskaan.

      Voimia sinullekin paljon <3

      Poista
  5. Puhuimme mieheni kanssa tuosta teille käyneestä tilanteesta, hän lähetti myös paljon terveisiä ja voimia, vaikka ne eivät teitä odottamisessa ja menetyksessä auta, mutta halusin kertoa. Olen pohtinut paljon tuota.... olet kyllä jaksanut ja toiminut upeasti, en tiedä mitä itse olisin tehnyt tuossa tilanteessa, viha lääkäriä ja virhettä kohtaan on niin suhteeton. Paljon halauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, tottakai lohduttaa aina paljon, että olemme ajatuksissa. Mekin olemme itseasiassa paljon puhuneet teistä mieheni kanssa, siitä, miten teille on niin paljon annettu taakkaa kannettavaksi. Voimia ja halauksia myös teidän perheeseenne. <3

      Poista